31.12.2012

Nostalgiaa





Kymmenen vuotta sitten pidin Hemtexiä sisustajan paratiisina! Niihin aikoihin Jyväskylään avattiin ensimmäinen Hemtex ja ajattelin sen olevan vähän kuin maalaisten Ikea. Kodissamme oli Hemtexin ruskeaturkoosit, silloin niin muodikkaat, paneeliverhot. Ruokapöydällä oli kokonainen värikimara muovisia tapletteja ja vessan värikkäät käsipyyhkeet oli tietenkin Hemtexistä!

 

Kaikkein parasta oli kuitenkin kaupan ovensuussa jatkuvasti nököttävä häkkikori, josta sai valita ihania nukkumatyynyliinoja halvalla hinnalla! (Muistelen että hinta olisi ollut 2,50€ ?). Tuosta korista ostelin innoissani monet parit tyynyliinoja, en suinkaan sänkyyn, vaan sohvatyynyjen päällisiksi! Oli jotenkin niin hienoa ja vapauttavaa ja modernia ja aikuismaista(? ;D) napata työmatkalla uutta ilmettä olohuoneeseen parilla eurolla!

 

Ei nuo tyynyliinat huonoja ostoksia ollut, sillä suurin osa on edelleen tallessa ja oikein hyvässä kunnossa! Sohvalle en ole tyynyliinoja enää moniin vuosiin kelpuuttanut, mutta vierastyynyliinoina ne toimii hienosti.

 

Kuka uskoisi että Hemtex myi jo silloin tuota vihreätä pilvikuviota? Ja muistatteko miten tyylikkäitä nuo mustavalkoiset barokkikoukerot oli vielä ihan vähän aikaa sitten!?? Aika kulkee, eikä Jyväskylässä enää ole koko Hemtexiä. Ei tyynyliinakoria, eikä työmatkakaan enää kulje samaa reittiä...

IHANAA UUTTA VUOTTA KAIKILLE! :)

30.12.2012

Maailma on valmis!







Lepo, laiskottelu, herkuttelu: LOMA. Loma on ollut täydellinen ja mikä parasta, vielä ensi viikkokin mennään puolitehoilla! Tämän päivän ainoa ohjelma oli tämän blogin päivittäminen, mutta hups vaan, aurinko ehti laskea ennnen kuin edes huomasin ja valokuvaaminen olikin jo mahdotonta... (arkistosta löytyi onneksi jotain).

 

Yleisesti ottaen olen touhuilutyyppiä ja täytän mielelläni lomapäivät erilaisilla askareilla; bloggaan, teen käsitöitä, nikkaroin ja valokuvaan. Nyt on kuitenkin ollut oikein terveellistä olla tekemättä mitään! On ollut oikein terveellistä olla lukematta sisustuslehtiä tai edes sanomalehtiä. On ollut terveellistä olla vahtaamatta blogeja tai sähköpostia. On ollut todella terveellistä singota kaikki tulevaisuuden suunnitelmat avaruuteen ja keskittyä vain tähän hetkeen. Yrittäjälle loman pitäminen vaatii itsekuria ja opettelua. Olen iloinen että jo kahden vuoden harjoittelun jälkeen osaan olla näin totaalisen lomalla! :)

 

Eipä tällä postauksella oikeastaan tainnut olla muuta sanomaa kuin että maailma on jo melkein valmis! Nauttikaa siitä ja muistakaa lomailla (edes joskus) täysin rinnoin! :)

 

 

26.12.2012

Liian kiltti?



Heti Jouluseimi-postauksen jälkeen on aika siirtyä joulun materiaalisempaan osuuteen, eli joululahjoihin. Tänäkin vuonna olin ollut niin kiltti, että sain monta ihana pakettia! Oikein nolotti katsoa sitä vaappuvaa pakettikasaa joka vierelläni huojui kun Joulupukki vilkutteli hyvästiksi ovella.

 

Tässä esiteltynä ihanimmat lahjat, joista toivottavasti myös teille on jotain ideaa, jos nyt ei ihan ensi joululle, niin vaikka tulevan kevään juhliin?

 

1. Toivoin vain yhtä lahjaa, ja se oli aamutakki. Sain lahjaksi lähes samanlaisen aamutakin kuin mitä vanhakin oli, ja juuri se oli erityisen ilahduttavaa! Vanha aamutakki on ollut TODELLA toimiva, sopivan vilpoisa ja kestänyt monta vuotta! Käytän aamutakkia joka aamu ja viikonloppuisin saatan olla aamutakissa koko päivän. Aamutakki on ehdottomasti eniten käyttämäni vaate. Oli myös jotenkin romanttista huomata, että ehkä en kuitenkaan näytä aivan kamalalta virttyneeltä emännältä tuo kauhtana päälläni, kun mies halusi ostaa samanlaisen tilalle!?? :)

 

2. Lapsi 11v. oli tehnyt kahden kaverinsa kanssa omia rap-biisejä levylle! Sanoitukset oli niin ihania että olin tukehtua ylpeyteen. Tämä oli todella koskettava ja henkilökohtainen lahja joka siirtyy varmasti osastolle "tätä en hukkaa ikinä!"

 

3. Coston Nisa-hattu oli ehdottomasti positiivisesti yllättävin lahja. Hattu istuu päähäni täydellisesti. Tässä yhteydessä on myös hyvä sauma paljastaa että isäkärpänen vastaa suurelta osin minun muotiin liittyvistä hankinnoista. Hän on ostanut minulle paljon vaatteita, kenkiä ja laukkuja. Nämä on minulle luxuslahjoja, sillä itse en raaski/ole kiinnostunut sijoittamaan merkkeihin tai suunnittelijoihin. Kannustan kaikkia miehiä ostamaan naisilleen vaatteita! Ei se haittaa vaikka koko meneekin väärin, vaatteen voi aina vaihtaa. Ja näin myös me naiset pääsemme helpommin jyvälle siitä millaisissa vaatteissa mies meitä mieluiten katselisi... :)

 

4. Äitini on tilannut jo monta vuotta kaikki lahjat Hobby Hallista. Helppoa ja kätevää! Hänellä ei ole koskaan mitään joulustressiä tai paineita siitä mitä kennellekin pitäisi ostaa. Kun asenne on oikea, kaikki löytyy Hobbalta ja sillä selvä! ...Ja todellakin, sieltä löytyy vaikka mitä. Marimekon trikooraidat oli toivelistalla!

 

5. "Matti Nykäsiä" Joulupukki toi meille ison pussin ja tänään pidettiinkin jo "Holmenkollenit" omalla pihalla. Nostalginen mäkimies toi ihan omat lapsuuden talvet mieleen, ja todella hyvin nämä uuden tuotantosarjan nykäsetkin luisti! Kestävä, halpa ja hauska talvilelu, joka on valmistettu Suomessa ja jättää leikille paljon tilaa.

 

6. Nyt vittu nukkumaan, on osuva lahja veljeltäni, joka seuraa vielä sivusta lapsiperheen arkea. Kirja on aito, hauska ja koskettava kuvaus niistä piinaavista iltapimeän hetkistä kun kullan nuppusen silmät ei vieläkään lumpsahda kiinni. Suosittelen kaikille äideille ja isille, sekä sellaisiksi aikoville!

24.12.2012

Jouluseimi















Kaunista Joulua kaikille lukijoille, ja inspiroivaa uutta vuotta!

 

22.12.2012

Joululiina seinällä









Kirpparilta on mahtavaa tehdä hyviä löytöjä, mutta vieläkin mahtavampaa (ja vieläkin edullisempaa!) on tehdä löytöjä omasta kaapista! Ikimaailmassa en olisi muistanut että minulla on myös tällainen kangas?! Nyt se näyttää ihan trendikkäältä ja sopivalta joululiinalta ruokatilan pöydälle.

 

Pesin liinan ja räpsäyttelin sen oiiiikein suoraksi tangon päälle kuivumaan (jotta välttyisin silittämiseltä!). Pöydälle en raaski liinaa vielä laittaa, sillä lyön vaikka jolulun Vihreät Kuulat vetoa että se säilyy puhtaana vain yhden ruokailun! Koska seinässä sattui olemaan naula aika sopivassa paikassa, ripustin liinan toistaiseksi roikkumaan siihen. Seinällä liina on jo vähän kuin puoliksi kattauksessa, mutta säilyy silti vielä puhtaana!

 

Liinan alalaidassa on pari rispaantumaa, mutta ne ei minua haittaa. Päinvastoin; se on merkki siitä että liina on ollut todella käytössä ja että se on ollut rakas joskus jollekin toisellekin!

 

20.12.2012

Porsaita äidin...





 ..oomme kaikki, oomme kaikki. Ja osa toimii välillä vähän lehmänäkin! ;) Imetyshommat on minun osalta jo historiaa, mutta hilpeää emakko rintamerkkiä kannan ylpeänä. Se on vähän kuin kunniamerkki!?

 

Voipi kyllä olla että jos joku olisi tullut tarjoamaan minulle tällaista lehmä rintamerkkiä silloin pumppausten, yösyöttöjen ja liivisuojusten kuumimpana kulta-aikana, olisin saattanut tempaista kuonoon... Sen verran totista touhua se homma toisinaan on! Nyt jälkikäteen aiheesta voi kuitenkin jo repiä huumoriakin, ja olen ylpeä että imetin sen aikaa kun imetin!

 

Tätä lahjavinkkiä en siis voi suositella tuoreelle isälle joka etsii rakkaalleen korua. Mutta kaikille muille naisille tämä on hyvä lahja; se on leppoisa kannanotto rintojen tarkoituksesta.

17.12.2012

Solmuja ja rusetteja











Menin rautakauppaan ostamaan punavalkoista pakettinarua, mutta koska siellä ei ollut sellaista, päädyin punavalkoiseen köyteen! Käyttötarkoituskin toki vaihtui matkalla. Pakettinarun olisin kieputellut joulupakettien ympärille, mutta köyden punoin metalliseen tuolinrunkoon. Tuolinrunkoja on kaksi, ja olen löytänyt ne joskus roskalavalta. Punotusta istuinosasta tuli todella napakka ja kaunis, mutta selkänoja on vielä kesken. Jos olisin tehnyt tuolit oikein viimeisen päälle, olisin hionut ja maalannut rungot ennen punontaa. Raikas punainen olisi ollut kiva väri...

 

Solmintahommien lisäksi viikonloppuna touhuttiin myös rusettihommia! Kaikki lukolliset kaapit on nyt lukossa ja salaisuudet visusti lukkojen takana. Iiiiik, miten jänniä aikoja eletään! :)

 

 

11.12.2012

Kutistunut pöytä







Meillä on uusi keittiönpöytä. Tiedän, että se näyttää ihan samalta kuin vanhakin... En ole älyttömän ylpeä tästä ostoksesta, sillä menin vaihtamaan puusepän veistelemän puupöydän parin sadan euron "muovi?" rimpulaan. Vanha pöytä oli kuitenkin kaikessa aitoudessaan ihan liian iso ja kömpelö. Tuolit osui aina seinään ja pöydän pyyhkimiseen tarvittiin ihan liian monta askelta!

Haeskelin lähes vuoden jotain ihanaa, pienempää pöytää, mutta koska sellaista ei mistään vastaan tullut päädyin tällaiseen vaihtokauppaan. Vanha pöytä kannettiin ulos ikkunasta, sillä oviaukot oli sille liian kapeita...

 

Seuraavana iltana keräilin taulukollaasinkin pois seinältä ja toin tilalle suuren kartan. Tämä vaihdos näyttää jo pöytään verrattuna huomattavasti dramaattisemmalta! Nyt ruokatila on todella avara ja väljän oloinen.

 

Tytöiltä on taas jäänyt puseroita pieniksi ja näistä punaisista ajattelin ommella mukavia tonttulakkeja. En kyllä osaa yhtään sanoa mikä joulu ne voisi olla valmiita? Kulkusetkin on vielä Tiimarissa...

Huomasitteko millainen tonttu hymyilee seinällä? :)

5.12.2012

Jaettu ilo!



 





Minulle tulee aika paljon sisustuslehtiä: Koti ja keittiö, Plaza, Avotakka, Divaani, Deko, Glorian Koti...  Selaan lehdet läpi, laitan pöydänkulmalle ja palaan vielä seuraavina päivinä mielenkiintoisimpiin juttuihin. Kun viikko lehden ilmestymisestä on mennyt tuntuu lehti jo aika vanhalta, vaikka samaa lehteä myydään vielä täyttä häkää kauppojen lehtipisteissä!

 

Oih oivaltamisen ilo ja antamisen onni! :Nykyään laitan lehdet pieneen ostoskärryyn ja kärrystä saa lainata uusimpia sisustuslehtiä ilmaiseksi, neljän paivän ajaksi! Ihmisten on ollut vaikea uskoa että jotain saa ilmaiseksi. Minulla on ikäänkuin oma pieni sivukirjasto! :)

 

Pirkka-lehdessä on tällä kertaa kranssi-ideoita. TÄSTÄ linkistä pääsee katsomaan niitä! Jaettu ilo ja idea on parasta!

 

3.12.2012

Piste piste piste













Jollain tavalla joulun odotus on ollut tänä vuonna astetta raskaampaa. Se johtuu tästä kaupallisuuden revittelystä johon minunkin on pienyrittäjänä ollut pakko lähteä mukaan. Ai miten niin pakko? No se nyt vaan on. Tämä ei ole ehkä kovinkaan romanttista, saatika kaupallista puhetta, mutta tämä suora suuni nyt vaan on aina tällainen :). Luvassa on vielä pari postausta täältä kaupalta. Kotipostauksia teen sitten kun ehdin joskus kotiin ;D

 

Piste piste piste-joulukorteissa on hauska tehtävä ja muutenkin kortit on minusta aivan ihanat. Tilasin kortit Visuaalisesti vaativalta kottaraiselta ja ne on kyllä herättänyt paljon kiinnostusta ja hilpeyttä asiakkaissa! Minulla on myynnissä myös paljon haeskeltuja, aitoja kuusenkynttilän pidikkeitä! Industrial henkinen työtuoli on juuri sellainen "projekti" joita päätin olla hankkimatta. Olen huomannut että mitään ihan vähän kunnostettavaa/verhoiltavaa/huollettavaa/maalattavaa tms. EI kannata ottaa myyntiin, sillä projektit jää aina tekemättä! No tämä tuoli nyt kuitenkin lähti matkaani, vaikka ihan vähän sitä kyllä pitäisi verhoilla...

 

Kakkuvuoasta valmistettu peili, vanha paunoja mittaava vaaka tai puinen tennismaila voisi olla hyvä joululahja ihmiselle joka arvostaa yksilöllisyyttä ja kierrätysarvoja!?

 

Rauhallista Itsenäisyyspäivän viikkoa kaikille! :)