28.11.2009

"läskis"





Säkkituoli leikkihuoneeseen oli hyvä ostos, vaikka maksoikin enemmän, kuin mitä yleensä olen valmis tuolista maksamaan. Se on toiminut jo ainakin laivana, hevosena, liukumäkenä, sairaalavuoteena ja pesänä. Ainut huono puoli siinä on, että se tahtoo helposti raahautua tuohon olkkarin puolelle telkkarin eteen (...kylläkin meidän aikuisten toimesta, niin hyvä siinä on makoilla!).
Nyt leikkihuoneesta puuttuu enää Ikean keskikokoinen Expedit-hylly ja tuon väärinpäin ikkunassa roikkuvan kankaan ompelu verhoksi. Pitäisi siis kaivaa jostain kaapin pohjalta ompelukone esille ja tilata kyyti Hesaan!
Ai niin, tein myös huoneen seinälle tauluja hullunkurisen perheen jäsenistä! Olisi ollut niin hauskaa koota näistä mielenkiintoisia uusperheitä ja "seta-perheitä", mutta joku on sentään minullekin pyhää, ja päätin olla hajoittamatta näitä perheidyllejä ;).

Ps. Pimeähän tämä vuodenaika on ja kamerakin on mitä on, mutta ihan kuin kuvien laatu olisi heikentynyt matkalla koneelta tänne bloggeriin!? Onko muilla tällaisia tuntemuksia omien kuvien kohdalla?

26.11.2009

Vaaleanpunainen joulukuusi




Tässä tämän joulun hirvitys-ihanuus-kammotus-ällötys-hullutus nyt sitten on.
Plantagenilla hurmaannuin tähän niin , että kaappasin kuusen kainaloon kovin paljoakaan miettimättä. Nyt "koekoristelin" sitä, jotta vakuuttuisin tehneeni hyvän löydön. Eihän tämä maksanut kuin 7,90€ ja onhan tämä aika vetävän näköinen!!?? Onhan?
Tietenkin tahdon myös aidon kuusen aatoksi, mutta tämä imellys saa virittää tunnelmaa siihen asti. Ja ainahan tämä varmasti tyttöjen huoneisiin kelpaa tulevina jouluina!? Sillä vaikka vaaleanpunainenkausi katoaa minun elämästäni yhtä varmasti kuin joulukinkku jääkaapista, niin pikkutytöillä vaaleanpunainen on muotia ainakin ensimmäiset kahdeksan vuotta!

24.11.2009

Poika!



Nappasin Sussulta ja Sulolta haasteen, jossa etsittiin oudointa kirpparilöytöä. Tämä penkki on minulle se oudoin, hauskin, rakkain ja ihmeellisin kirppislöytö! En enää muista mitä tästä maksoin (silloin taisi vielä valuuttana olla markat?), mutta mistään hinnasta en tästä luopuisi. Älytön trendipellehän tämä on... nytkin, kun kuuli vaaleanpunaisesta joulunvietosta, niin ensimmäisenä se oli sonnustautunut helmiin ja minun vaaleanpunaisiin tossuihin. Milloin mitäkin lätsää ja sukkaa se mallaa päällensä, että olisi trendikäs ja soljuva osa sisustusta.
Otin vielä lähikuvan noista palleistakin, kun se on niistä niin ylpeä, ihan kuin kaikki muutkin pikkupojat omistaan... ;)

22.11.2009

Maidolla lantrattu joulunpunainen






Nyt jouluvalmisteluihin lorahti reilulla kädellä valkoista ja saamme VAALEANPUNAISEN JOULUN!! Terästeenä tietenkin tuota perinteistä punaista ja raikasta valkoista.
Viime jouluna ostin kaksi olkipukkia Cittarin alennusmyynneistä ja toinen heistä sai nyt vaaleanpunaista maalia yllensä. (Täytyy kyllä myöntää, että se toinen pukki katsoi vierestä aika kärsivällä ilmeellä, ja saatoin kuulla sen vaikertavan että: "Missä on arvokkuus, kunnia ja maine??") Mutta selkä suorassa tämä maalattu pukki on uuden värinsä kantanut!
Plantagenista löysin aivan ihanan pienen vaaleanpunaisen tekokuusen, ja osan vanhoista joulupalloista ajattelin maalata myös teeman värein. Sitten vielä marenkeja tarjoilukulhoihin ja vaaleanpunaista silkkinauhaa sinne tänne, niin eiköhän jo tapaninpäivänä öllötä ;) No, kohtuus tietenkin kaikessa ja täytyyhän niitä ihan perinteisiäkin joulujuttuja esille viritellä, mutta niistä sitten lisää lähempänä joulua.
Mutta siskot (ja veljet) iloitkaa, ihan kohta on joulukuu, ja virallinen joulukoristelukausi alkaa! Eilen näin jo kävelyllä yhdessä ikkunassa joulutonttuja, ja siitä rohkaistuneena minäkin innostuin laittamaan joulukuvia tänne jo nyt... :)

18.11.2009

Onnea Suomi!

Kohta on itsenäisyyspäivä ja sen kunniaksi järjestän teille kattauskilpailun. Linnanjuhlien kaltaisia herkkuja harvassa perheessä tuona iltana syödään, mutta itsenäisyyspäivänä on kuitenkin syötävä jotain!? Mikä kattaus miellyttää Sinua eniten?
1. Hauska citypäivällinen, päivänpolitiikalla höystettynä?

2. Tunnelmallinen illallinen, suurien tunteiden kera?

3. Rento retrokattaus, vanhoja muistellen?

Äänestäneiden kesken arvotaan kirppislöydöt talteen- kirja! Voittaja julkaistaan itsenäisyyspäivänä.

Tämä kattauskilpailu avaa samalla myös blogini uuden osion; "Tarjoilija, keittoni kattoi kärpänen!" jonne kerään tekemiäni kattauksia niin arkea kuin juhlaakin varten.
Ps. Jos linkität omasta blogistasi tähän kilpailuun, saat tuplamahdollisuuden kirjaan!

15.11.2009

Postia



Leikkihuoneessa jo rakennellaan leikkejä! Remontin valmistuttua olen tyytyväisenä seurannut, kuinka leikit (ainakin toistaiseksi) tosiaan pysyy niille varatussa huoneessa!
On roikuttu renkaissa, kiipeilty puolapuissa ja rakenneltu palapelejä. Eilen löysin kirpparilta mustan postilaatikon ja tänä aamuna siellä oli jo postiakin jokaiselle perheenjäsenelle! Tulevalla viikolla saadaan vielä säkkituoli peuhaamista ja huilaamista varten. Mahtavaa! Leikkihuone tuntuu ainakin nyt parhaalta muutosidealta mitä olen koskaan toteuttanut.

12.11.2009

Nyt kiltisti.




Taas on se aika vuodesta, kun me asiaan perehtymättömät kasvattajat loistamme metodeillamme. Tänään sain puhuttua läpi sellaisen jutun, jonka mukaan tontut tulee kurkkimaan sellaisista ikkunoista, joilla on joulukuusi! (uhkaus). Ja kun menee kiltisti nukkumaan, tontut näkee sen ja saa jouluna lahjoja (kiristys). Ja jos nyt annat äidin ottaa valokuvan rauhassa, niin saat koristella tuon pikkukuusen (lahjonta). Nämä vaan toimii! Näinköhän saan jouluna itse yhtään lahjaa?

9.11.2009

Vetimet tyhjästä



Tässä ideaa muillekin rakentajille ja remppaajille, joilla alkaa budjetit olemaan tiukilla ;)
Tällainen "tyhjästä nyhjätty" vedinmalli on aika hauska ja jopa tyylikäskin! Varsinkin jos tekee hieman pohjatöitä ja käyttää edes hitusen huolellisuutta. Täälläpäin nämä molemmat on varsin unohdettuja hyveitä ja lopputulos tietysti myös sen näköinen. Mutta meille kelpaa näinkin!
Alla vielä kuva vanhoista vetimistä, jotka oli myös aika vinkeitä, mutta jo auttamattomasti tiensä päässä...

3.11.2009

Remontointiriippuvuus?



Tämän on pakko olla jo sairautta! Vielä ei ole edes lattialistoja lyöty kiinni edelliseen remonttikohteeseen, kun jo suunnittelen uutta. Aina vannon, "nyt pidetään tauko, eikä rempata yhtään", mutta aivan kuin pahempikin narkomaani retkahdan aina...
Nyt himoitsen tuon alakerran lattian uudistamista! Lattia on maata vasten, joten pintamateriaalin on oltava hengittävä. Ensin suunnittelimme laattaa, mutta nyt haluan sittenkin valkoisen kiiltävän maalin. Sellaisen kuin tehtaan lattioissa joskus on! Onko jollain tietoa tai kokemusta kuinka sellainen tehdään? Pintahan näyttää siltä, kuin siihen olisi kaadettu jokin kiille!? Entä hinta ja pohjatyöt? Ja tietääkö joku, saisiko pelkällä Betoluxilla jotain vastaavaa aikaiseksi?

1.11.2009

Into piukkana :)

Tänä viikonloppuna on monta asiaa edistynyt huimasti! Tässä kuva remontin alla olleesta leikkihuoneesta. Perjantai iltana saatiin lattia paikoilleen ja puolenyön lähetessä raahattiin vielä puolapuutkin huoneeseen. Nyt vielä lattialistat ja vaatekaappien maalaus, niin lelukaaokselle on koti valmiina! Olen oikein iloinen, että rohkenin ottaa tuon ruutulattian. Ajattelin pitää muun värityksen hyvin hillittynä, sillä lelut kyllä tuo väriä ja "mielenkiintoisia yksityiskohtia" yleisilmeeseen. Niiiiiin ihanaa, kun tämä huone valmistuu ja saan leluvuoret pois olkkarin nurkista!
Toinen iso ponnistus oli, kun eilen siirrettiin pihamaja/vilpola äitini pihalta tänne meidän pihaan. 9m2 mökki ei tietenkään siirtynyt ihan pelkästään miesvoimin, kun matkaakin oli liki 10km. Mutta nyt se seisoo tuossa pihalla ja odottaa sisustajaa. Tämä projekti kyllä siirtyy keväälle, sillä homma on aloitettava maalaamalla. Äitini on maalannut vilpolan hennolla roosalla ja persikalla... Minä ajattelin modernisoida mökin totaalisesti. Meinaan vaihtaa koukeroverhot sälekaihtimiin ja sutia "lällyvärien" päälle harmaata ja mustaa. Into on niiiiin piukeana, kun suunnittelen mökin uutta ilmettä!

Verisiä sormia, kauhukakkua ja lepakon verta!





Tässä tunnelmia eilisistä kemuista, jotka taas kerran meidän aikuisten osalta keskittyi syömiseen. Ohjelmassa oli myös noidan kauhukammio jossa maisteltiin mausteita ja soseita silmät sidottuina. Sitten pelattiin Wiitä ja naiset paransi maailmaa puhumalla ;)