26.4.2010
Isäkärpänen kesäkuntoon?
Tässä yksi ilta kuului alakerran punttisalilta sellaista kolinaa, että arvasin sen tulevan jostain muusta kuin punttien heiluttelusta. Hiiviskelin paikalle ja arvailuni osoittautui oikeiksi; isäkärpänen oli siellä sisustuspuuhissa! Minun joskus seinälle kokoamani kultakehyskollaasi oli saanut lähtöpassit ja tilalle viriteltiin koukkuja ja naulakoita rautojen säilytystä varten. Mielenkiinnolla seurasin mitä tuleman piti, ja täytyy kyllä sanoa, että hyvin minä olen hänet koulinut ;) Naulakot tuli siistiin riviin ja linja oli selvästi haettu peilin yläreunasta. Uusi vaakatasoon tullut peili oli keskitetty ikkunoiden kanssa tasaan, ja punainen rekvisiitaksi hommattu nyrkkeilypallo löysi väriparinsa lattian paksusta matosta. Kaikki lattioilla lojuneet "lisävarusteet" on nyt järjestyksessä ja helposti käytettävissä. Kyllä kelpaa Isäkärpäsen pumppailla, omalla reviirillään! Minä pysyn jatkossakin poissa tästä huoneesta ja odottelen vain kesää, ja niitä hikisen työn hedelmiä ;)
18.4.2010
Harmaa+valkoinen=sininen!?
Nyt alkoi tämä "vilpolan ehostus projekti". Ajatteli aloittaa homman maalaamalla seinät sisäpuolelta valkoisiki, mutta koska maalia ei ollut tarpeeksi, päädyinkin sekoittamaan valkoiseen jämämaaliin, harmaan jämämaalin. Mutta joku väriopintunti minulta on koulussa väliin jäänyt, sillä lopputulos olikin sininen! No, onneksi meillä ei näistä pienistä suunnitelman muutoksista välitetä :) Näin homma pysyy mielenkiintoisena ja haastavana! Seuraavaksi tämä terassin jatkona oleva "mökki" pitää maalata ulkopuolelta, ja sittenhän pääsee jo sisustamaan! Olen niin intsinä :) ...jokohan täällä saisi vappuna vietettyä tyylikkään brunssin?!
Ps. Täytyy vielä hieman avautua tästä nykyään alati muuttuvasta blogin ulkoasusta. Olen vääntänyt ja suunnitellut uutta ilmettä sisustuskärpäselle jo hetken aikaa, mutta "pränti" vaan tuppaa olemaan hukassa ;) Eikä minussa näytä olevan pätkääkään graafikon vikaa.... Nyt vaihdoi niiden minun Paint-kökkäilyjen tilalle ihan vaan perinteisen valokuvan! Mennään nyt tällä toistaiseksi :)

16.4.2010
Ilmoja pidellyt...
Mikä sen turvallisempaa, kun jutella säistä? Näin keväällä se on vieläpä melko mielenkiintoista ja vaihtelevaakin ;) Hama-helmet muotoutuu tähänkin tarkoitukseen, ja kun taakse liimaa magneetin, pitelee ne samalla muutkin päivän "kuumat aiheet" paikallaan jääkaapinovessa...
13.4.2010
Meisti
Tältä näyttää kirjainmeisti!
Viimeksi kun kävin Tikkakoskella armeijan poistomyymälässä, kysyin olisiko myynnissä jonkinlaisia leimasimia. Leimasimia ei ollut, mutta myyjä esitteli minulle tämän meistisarjan, jolla voi paukutella kirjaimia metalliin! Vielä en ole oikein keksinyt minne ja mitä näillä nyt sitten kirjoittaisin, mutta onhan tämä setti ihan tärkeä olla olemassa, vaikka ilman käyttötarkoitustakin...;)
Mielessä kävi myös sellainen, että ostaisin leimasintyynyn, ja tekisin näistä leimasimia, mutta ei kai näitä raaski musteella sotkea!? Paketissa on kaikki kirjaimet, paitsi Ä ja Ö, mutta niiden tilalla on vinkeä &-merkki! Hintaa näillä oli 5€.

7.4.2010
5.4.2010
Aika vaihtaa tavaroiden paikkaa.
"-Aikansa kutakin!" on yksi sisustuskärpäsen kantavimmista sisustusmetodeista. Mikään ei ole täällä koskaan lopullisella paikallaan, vaan aika muuttaa tavarat milloin minnekin! Yksi varsinainen "vaihtuvan näyttelyn seinä" on tämä keittiön ikkunoiden välissä oleva kaistale, joka kokee muodonmuutoksen varsin tiuhaan tahtiin. Nyt naputin seinälle pari naulaa lisää (osa nauloista olikin jo valmiiksi oikealla paikalla;) ja laitoin siihen kellokokoelmani esille. Ja ajatelkaa; vielä ainakin neljä kelloa jäi muihin huoneisiin! Siis kuinka monta kelloa yksi perhe tarvitsee? Eikä me ainakan silti keritä ikinä tehdä juuri mitään...!?
Kelloista melkein jokatoinen on Ikeasta, ja nuo TOSI ihanat kirpparilta.
Kelloista melkein jokatoinen on Ikeasta, ja nuo TOSI ihanat kirpparilta.
2.4.2010
Viidakossa
Tanssitassut vinoon ja palmun alle peitto, siellä rusinoita ja keksejä mussuttaa jokainen peikko. Päälle vielä kermavaahtoa kunnon keko, ei ole hullumpaa yksivuotiaana elo! Mukana juhlii myös Majava ja Panda meno on välillä hulvatonta... Ei lopu näissä juhlissa pakettinaru tähän, sillä äiti hommasi sitä hirmuisen läjän! Ihmettä riittää myös palloissa näissä, jotka menee rikki sormenpäissä! Välillä kuuluu kamala pauke!; "-Onko viidakossa enää turvallista?" "-Miksi vähenee ilmapallot leikkikaukalosta?
Hetkisen vielä jaksaa touhuta, sitten on aika ainoata vierasta kiittää, "näistä juhlista vielä illaksiki juttua riittää!" Peitellään petiin vielä kerran vauvapaapero, huomenna se on jo ihan oikea taapero! :)

1.4.2010
Kirjain-hernepussit saa...
Missye!! Onneksi olkoon :) Laita minulle yhteystietosi ositteeseen hhlehto (ät) gmail.com , niin laitan paketin tulemaan. Oikein ihanaa ja rauhallista pääsiäistä kaikille, ja kiitos arvontaan osallistumisesta.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)