Tänään aukeaa kesän taidenäyttely leikkihuoneessa. Esille on ripustettu kaikki kakkosluokan taiteilijan tuotokset kuluneen lukuvuoden ajalta. Nauttikaa ja inspiroitukaa! ;)
(Mustissa kehyksissä olevat taulut, joihin on koottu perheenjäsenet hullunkurisesta perheestä, on sisustuskärpäsen tuotoksia viime syksyltä.)
29.5.2010
27.5.2010
26.5.2010
Omenankukat osa 1.
Pihan omenapuu on nyt lumoavan kauniissa kukassa! Sisälle toin myös pari oksaa, ja sommittelin ne Peikonoksien sekaan. Pikkuiset maljakot kukille nyysin lasten leikeistä. Nyt näitä pieniä muovisia putkia on vasta kolme, mutta mummi kuulemma lupasi niitä lapsille lisää, kunhan mausteet niistä on ensin loppuun käytetty :) Nämä minimaljakot on vain laskettu nojailemaan käppyräisiin runkoihin, mutta seuraavia putkia voisin kiinniittää vaikka rautalangalla tuonne vähän alemmaksikin, vaasin sisälle. (Jos siis saan taivuteltua mummin luovuttamaan loput putket MINULLE?!).
Nämä kauniit Peikonoksat tuli meille maaliskuussa kuvausrekvisiitaksi Viherlandiasta, ja sain lunastettua ne itselleni hyvällä alennuksella kuvausten jälkeen :) Tämä idea käyttää pieniä kukkia oksien seassa on samaisen myymälän ammattitaitoisilta työntekijöiltä. En vain silloin hennonut ostaa kalliita lasimaljakoita tätä varten, kun arvasin, että jostain vielä vastaan tulee edullisempi ja yhtä toimiva idea :).
...Niin ja täytyy vielä mainita, että ei ne lapset juuri tällä hetkellä edes leikkinyt näillä koeputkilla, eli en minä nyt NIIN paha äiskä ole!? ;)

22.5.2010
Tänään on lauantai, toukokuun 22. päivä
... ja kesä 2010 ensimmäinen päivä!
Toisille kesä alkaa siitä, kun on talviturkki heitetty, tai siitä kun on ekat makkarat grillattu, mutta minun kesä alkaa siitä, kun pääsen Sepänaukion kirpputorille! Suuri aurinkoinen aukio on varattu kesäisin viikonloppuaamuina vain kirpparikansalle. Ostamisen ja myymisen lomassa voi nautiskella aamukahvit ja tuttuja tapaa aina! Tämän kesän ensimmäiseltä reissulta löytyi tämä euron maksanut allakka, jota ei tarvitse heittää menemään vaikka vuosi vaihtuukin. Tästä alkaa kesä!

20.5.2010
Laululinnut
Taas vaihtui henkarimobilessa koristeet. Nyt siinä laulaa unilauluja Nukkunaakat ja samassa puussa roikkuu myös niiden pesä. Materiaalina olen käyttänyt armeijan sarkakangasta,
11.5.2010
Eteisen laajennus
Asunnon eteiseen käytettyjen neliöiden lukumäärä (tai puhumattakaan eteisten kappalemäärä!), ei aina kerro sitä, miten käytännöllistä ja helppoa asuntoon tuleminen /poistuminen on! Meillä on peräti kolme eteistä (yhden ulko-oven takana), ja neliöitäkin näihin on yhteensä käytetty ihan mukavasti, mutta käytännöllisyys on kyllä jäänyt suunnittelijalta huomioimatta! Kaiken huipuksi keskellä tätä kolmen erillisen eteisen kompleksia on talon päähormi, joten seinien kaataminen ei tule kysymykseenkään.
Tämä lasteneteinen laajenneettin silmää huijaamalla kolmesta neliöstä, kuuteen! Näissä valokuvissa peilistä heijastuva kuva tekee kokonaisuudesta säläisen näköisen, mutta todellisuudessa iso peili käytävän päässä tuntuu laajentavan tilaa jopa yhdeksään neliöön! Rappusia ylös noustessa syntyy illuusio pitkästä ja valoisasta käytävästä. Tällaisiin silmää harhauttaviin laajennuksiin suosittelen kehyksettömiä peilejä. Silloin takaisin heijastuva kuva ei rajaannu mihinkään, vaan tuntuu jatkuvan vielä peilin reunojen ulkopuolellakin. Tämän (ja pari muutakin peiliän) olen ostanut Raksalta.

6.5.2010
Vilpola
Tästä lähtee vilpolan sisustaminen! Uusi blogilöytöni black, white and yellow, innosti minut tähän tyyliin, joka nyt valtaa pikkuhiljaa tätä pientä kesähuonetta. Hakusassa olisi vielä ainakin korkeampi pöytä (juuri sellainen, joka on äitini mökillä.... vink. vink. ;) ja lisää kivoja kevysiä tuoleja. Myös kunnon patja olisi ehdoton tuohon lavitsalle, niin voisi sitten ottaa vaikka päikkärit tässä raikkaassa pesässä.
Värit olisi tarkoitus pitää aika neutraaleina, niin voin sitten tekstiileillä vaihdella tunnelmaa aina sesongin mukaan. Huone on jopa niin luxus, että sinne tulee sähkötkin! Eli syksyllä voin viritellä tänne ihania valoja. Muoviset pitsiliinat ei mahtunut pöydälle, mutta teippasin ne ikkunaan. Peilipallossa yhdistyy kaikki tyylikkyyden ja tyylittömyyden elementit, joten se lunasti paikkansa heti katossa! Ja sitten löysin vielä Jyskistä juuri oikean värisiä kertakäyttöastioita, täydellistä! (oikeasti en kyllä kannata pätkääkään kertakäyttöastioita, mutta jos ne ovat tämän värisiä, ja on kesä, voi periaatteista aina vähän tinkiä...)
Ihanaa! Tuntuu kuin kesä olisi alkamassa ja energia palautumassa!

4.5.2010
Maitopurkinturkoosi ja pyykkikasanpinkki
Kodinhoito on nyt päässyt lipsahtamaan holtittomuuden puolelle! Sen lisäki sata sisustusprojektia odottaa keskeneräisenä tekijäänsä, ja tavaroiden harmooninen sommittelu on hajonnut epämääräisiksi kasoiksi tavaroita, matkalla jostakin jonnekin... Sielu ei lepää, kun silmä ei saa ruokaa!, tämän sanonnan keksin, kun katselin kotiamme epätoivoisena ja väsyneenä. Seuraavaa virtapiikkiä odotellessa, ruokin itseäni näillä arjen estetiikkaa käsittelevillä kuvilla. Inspiraationi lähteinä on siis ollut loputon pyykkivuori,
ja aina tyhjänä oleva maitopurkki...
ja aina tyhjänä oleva maitopurkki...
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)