30.7.2014

Kierrätyspuutarha/ "Työ"

 
 
 
 
 
 
 
Toisille lomaparatiisi on se, kun hikikarpalot otsalta pyyhitään multaiseen käsivarteen. Kasvun ihmettä ja oman työn tuloksia jaksaa seurata kesästä toiseen.
Asuntomessujen kierrätyspuutarha rakennettiin roskasta, ja työmyyrän pihalla käytettiin seuraavia ideoita:
 
  • Männynkuorikate on levitetty suuren matalareunaisen puukehikon sisälle. Kuorikatteen päälle on kerätty vanhoja lavakauluksia tai muita puulaareja. Laareissa voi kasvattaa kukkia, yrttejä tai vaikka perunaa!?
  • Tiskipöytä toimii istutuspöytänä ja sen ympärille on kerätty eriparisia istutusastioita.
  • Vanha sininen reikälevy on kätevä myös puutarhassa! Siihen voi ripustaa työkaluja ja muita puutarhatarvikkeita.
  • Vanhat värikkäät T-paidat leikattiin trikoonaruiksi ja niistä solmittiin amppeleita. Amppeleiden sisään sujautettiin erilaisia roskapenkalta löytyneitä astioita. Amppeleissa voi kasvattaa yrttejä tai kukkia. Amppeleilla saa pienen hyötypuutarhan vaikkapa kerrostalokodin keittiön ikkunalle!?
  • Pergolapuiden päälle on nostettu tukeva luonnonoksa ja näin riiputustilaa tulee enemmän.
  • "Maailman helpoimmat puut" on puutarhajätekasasta pelastettuja suuria kuolleita risuja. Ne on istutettu maalattuihin kaivonrenkaisiin. Kun risupuun juurelle istuttaa esim. krassin, tulee siitä kesäksi kukkiva puu! Näiden risupuiden juurelle on istutettu vihreitä havuja. Vanhat kaivonrenkaan voi maalata tavallisella ulkomaalilla ja väri kannattaa valita omaan taloon sopivaksi.
  • Myös hyötypuutarhassa kannattaa miettiä kuinka sadevettä voisi helposti kierrättää? Laakea peltilevy joka ohjaa sadevedet suoraan kastelukannuihin jäi tältä pihalta toteuttamatta, mutta kokeilepa sinä omalle pihallesi kuinka sellainen toimisi?! :)

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Tää oli niiiin hieno! Otin myös kuvia omaan blogiin. Vielä tosin koneella, mutta paljon oli tässä kuvattavaa!

Maire

Sisustuskärpänen kirjoitti...

Kiitos ihana Maire! :) Jänskällä odotan millaisia kuvia olet saanut. Ihanaa huomata että pihan idea on avautunut kävijöille :)

Jenni / 2 x ILO kirjoitti...

Tää on kyllä niin upea! Itsekin ihastelin tätä, tosin voimat olivat jo niin loppu kuuman messupäivän päätteeksi, että en jaksanut enää kameraa nostella ja kuvata :D

Mamma A. kirjoitti...

Meillä on puutarhassa just tämmöisiä ratkaisuja.Kierräty on aatteellisestikin kova juttu, mutta myös edullista työttömälle:)