8.12.2013

Kioskin uudet kuviot

 
Sivubannerissa on ollut viime viikot hakusessa hyvä tyyppi!? Tyyppejä on löytynyt paljon ja ihan erityisen hyviäkin kourallinen! Kiitos kaikista ideoista ja yhteydenotoista, nyt on saatu aikaan hyvä mixi! :)

Sisustuskioskin idea tulee muuttumaan ja tilan pienimuotoinen remontti (tai sitten ihan totaalinen räjäytys? ;)) alkaa 13.1.
Helmikuussa 2014 aloitan tilassa uuden yhteistyökumppanin kanssa, jonka esittelen vähän myöhemmin.



Ennen tätä kuviota teen iloista yhteistyötä Tiimiakatemian kanssa! Tiimiakatemia on rohkeita yrittäjiä synnyttävä ammattikorkeakoulu täällä Jyväskylässä.

Tiimiakatemian Millio osuuskunta tulee pitämään tupaa Yliopistonkadulle Sisustuskärpäsen kioskin tiloihin. Millio on mukana myös ensikesän Jyväskylän Asuntomessuilla ja promoaa tätä mielenkiintoista projektia tilassa! Luvassa on kierrätyshenkistä sisustamista Tiimiläisten tapaan ja mukavia tapahtumia!
Samalla he suorittavat kioskin tyhjennysmyyntiä! Koko kioskin olisi tarkoitus olla tyhjänä 12.1. eli tavarat hinnoitellaan huomenna sen mukaan! :)


Aivan mahtavaa hämmentämistä on tämän "kioskin kohtalo"- asian ympärillä ollut ja ihan paras mahdollinen soppa saatiin porukalla aikaan! Tämä on taas esimerkki siitä mitä yrittäminen parhaimmillaan on; uuden etsimistä, rohkeita ratkaisuja, porukalla tekemistä ja innostumista yhä uudelleen ja uudelleen.

Uusien kuvioiden myötä saan lisää työaikaa palveluiden tuottamiseen ja näin pääsen rauhassa keskittymään siihen missä olen oikeasti hyvä. Maaliskuussa Sisustuskärpäselle tulee kolme vuotta täyteen yrittäjänä ja nyt on hyvä aika terävöittää ja tehostaa tekemistä.

Niin ja sitten vielä se tärkein uutinen:

Ilona Pietiläisen, Hulivilin onnenhetket kirjan voitti arvonnassa Tiina Lempeä, onneksi olkoon!

3 kommenttia:

Unknown kirjoitti...

Voi miten mukavaa :)
Paljon kiitoksia!

Sisustuskärpänen kirjoitti...

Huomenna meinasin laittaa sinulle sähköpostia, mutta laita sinä minulle suoraan oma osoite mailiin; heidi.lehto (ät) sisustuskarpanen.com niin saadaan kirja matkaan!? :) onnea vielä!

Maru kirjoitti...

Pitää ehdottomasti tulla poikkeamaan putiikkiin heti kun seuraavan kerran on asiaa Jyväskylään. Onneksi melko usein, sillä pojan mummola on siellä. :)

Kuulostaa myös tosi hyvältä tuo yhteistyö tiimiakatelmialaisten kanssa. Minun kokemuksen ja näkemyksen mukaan siellä opiskelee todella tehokasta ja yritteliästä porukkaa!! Jes!