1.8.2009

Oi niitä aikoja



Kun aikoinani astuin ensi kerran isäkärpäsen poikamiesboxiin, oli näky aika masentava. Minun onnekseni hän oli keskittynyt siihen astisessa elämässään kaikkeen muuhun, kuin sisustamiseen! Kun olin joitakin kertoja vieraillut hänen luonaan ja varmistunut siitä, että oli aika jättää joitakin merkkejä minusta, nostin tämän sängyn ja seinän väliin piiloitetun valkoisen jakkaran päivänvaloon! Sisustuksen "korjailu?" ei tietenkään jäänyt siihen, vaan kerkesin näpelöidä sitä jonkin verran, ennen kun hän muutti minun luo. Tulevaa muuttoviikonloppua opasti työkaverini mieleen painuvin lausein; "Muista nyt miettiä jo etukäteen, mitkä tavarat menevät muuttotohinassa ihan vahingossa rikki ;) " ...No, mitään en tahallani pudottanut, mutta kun tänä päivänä katson kotiamme, taitaa tämä pieni lypsyjakkara olla ainut esine, joka tuosta muuttokuormasta on enää jäljellä. Pikkuhiljaa, hienovaraisesti on kaikki muut tavarat laitettu kiertoon. Sain myös isäkärpäsen innostumaan kirpputoreista, remontoinnista ja sisustamisesta! Niistä on tullut yhteinen harrastus, eikä hän nykyään (ainakaan tunnusta) ikävöivänsä eripari lakanoita, Sotka-kirjahyllyä tai bukleemattojaan...

4 kommenttia:

Parolan asema kirjoitti...

Loistavasti koulutettu ;D Ei vaan, tottahan se on kun muuhun keskittyyn niin hyvä vaan kun toinen voi opastaa. Ihanaa kun teilläkin on yhteisenä harrastuksena keräily, siitä saa niin paljon enemmän iloakin kun on kaksi silmäparia etsimässä :)

Sari. kirjoitti...

Sisustuksesta pitävä mies on loistava panostus pitkällä tähtäimellä ;)Tästä(kin) huomaa, miten loistavasti sovitte toisillenne :)Mukavaa iltaa ♥

Daphnion kirjoitti...

Onpas tunnelmallinen nurkkaus! :D Eksyin tällä viikolla ihan sattumalta blogiisi ja taidanpa vierailla täällä jatkossakin. :)

Anonymous kirjoitti...

Lapset ihmettelivät, kun suorastaan repesin nauruun lukiessani kirjoittamaasi lausetta "eikä hän nykyään (ainakaan tunnusta) ikävöivänsä eripari lakanoita, Sotka-kirjahyllyä tai bukleemattojaan...". Juuri tuollaiselta näytti myös minun mieheni poikamiesboxi aikoinaan. Muutossa tavarat siirtyivät yhteiseen kotiimme, mutta nyt on kaikki jotenkin pikkuhiljaa "hävitetty". Ja myös meillä on mies innostunut kierrätyksestä, kunnostuksesta ja kirpputoreista...Ihanaa!