16.2.2013
Pari pesunkestävää ideaa
Kun minä olin lapsi oli saunominen jotenkin enemmän muodikasta. Nyt tuntuu ihan hullulta että silloin vieraitakin pyydettiin aina illanistujaisissa saunaan. Miksi? Ihan kuin ne olisivat haisseet pahalle? Muistatteko te näitä aikoja?
Tuo 80-luvun "saunailu" taisi olla juuri sitä aikaa kun muutettiin asumaan vähän väljemmin, ja oma sauna oli vielä luksusta yleisten saunavuorojen jälkeen. Nythän ihannoidaan taas enemmän yhteisöllisiä saunavuoroja, joissa tavataan naapureita ja säästetään vettä, sähköä ja rakennuskustannuksia!
Tässä pari oivallusta meidän saunasta, ihan yleiseen käyttöön:
1. Ompelin saunatyynyn vanhasta froteepyyyhkeestä. Täytteenä on ihan tavallista polyestervanua. Materiaalit on kestäviä ja pestäviä ja kuivuu nopeasti jälkilöylyissä. Vanhoja froteita on käyttämättöminä pilvin pimein!
2. Saunavadit sujahtaa lauteiden rakoon valumaan juuri sopivasti! Jos olisin pyytänyt vatitelineen olisi edessä ollut erinäisiä matemaattisia kaavoja, suunnitelmia ja piirrustuuksia. Sahausta, mittausta ja naulausta. Onneksi pyysin ensin nämä lauteet, niin säästyi sekin homma!
3. Saunan taulu on peltilevylle painettu vanha mainostaulu, ja se on ripustettu roikkumaan siimalla kattolistasta. Saunaan ei kannata viedä öljyväritaulua, kynttilöitä tai peiliä, mutta on tosi monta muuta materiaalia mitkä sopivat hyvin saunan somisteeksi!
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
8 kommenttia:
Ihana postaus! Varsinkin tuo saunan froteetyyny-idea on mahtava.
Ai muistatteko? Kyllä meidän kaveriporukoissa ja perheporukoissa on tapana saunoa aina kaikenmaailman illanistujaisissa yhä ja aina vain edelleen. Ei hullua lainkaan. Vaiko vain savolaista hulluutta? Tiedä häntä. Kyllä monet mutkat on suoristettu ja naurut naurettu saunan pimeydessä ja jälkihöyryissä, kyllä vain.
Kivan erilainen sauna teillä! :) Mainoskyltti on mainio!
Ihana sauna teillä!
Meillä saunotaan tiettyjen kamujen kanssa. Toiset taas eivät halua pilata kampaustaan ja saunominen jää. Tosin kesällä mökillä saunominen kuuluu kyllä ihan jokaisten vierailijoiden ohjelmaan!
Meilläkin saunotaan (tai ainakin tarjotaan siihen mahdollisuutta) kyllä, jos visiitti osuu lauantaille. Kiitos ihanista oivalluksista, taidan napata inspiraation lähteeksi kohdan nro 1! :)
Eikös nuo ole niitä pyllyvateja joissa peput joskus pestiin. Toimii myös hyvin isojen kakkujen vuokana ;) mahtuu just ja just uuniin.
Muistan. Lapsuudessa meidän perhe kävi jatkuvasti saunakyläilemässä sukulaisten luona. Ei se silloin tuntunut oudolta, mutta nyt kyllä en keksi mitään yhtä hupsua.
Paitsi että kyllähän me käymme anopin luona saunassa melkein kerran viikossa, mutta se on vähän eri juttu, kun siellä saunotaan melkein joka päivä ulkosaunassa ja on rantatontti avantoineen. Siellä voi huoletta panna yöpaidankin päälle saunan jälkeen ja röhnöttää sohvalla kuin kotonaan. Sitten vaan toppavaatteet niskaan kun on kotiinlähdön aika. Tykkään.
Kamalinta on saada kutsu jonnekin, jossa on sisällä talossa sähkösauna. En tiedä mitään kauheampaa, kuin kuumien ja kuivien löylyjen jälkeen käydä suihkussa lattialämmitetyssä pesuhuoneessa, pukeutua taas ihmistenilmavaatteisiin ja olla sitten väsyneenä ja punakkana ja uudestaanhiostuneena sosiaalinen. Yäk.
En ollut syntynyt vielä 80-luvulla, joten siihen en osaa sanoa mitään. Meillä on opiskelija-asunnolle luksusmainen sauna ja kyllä meillä sauna lämpiää joka ilta ja aina kysytään vierailta, että haluaako ne saunoa. Useinmiten haluaa :)
Lähetä kommentti