12.6.2012

Aina ei mene putkeen...











Tässä tulee sellainen tarina, joka toivottavasti lohduttaa jotain toista purkajaa ja rakentajaa. Sitähän tämä elämä lopulta on; eteenpäin pyrkimistä, mutta toisinaan taaksepäin valumista...

 

Me teimme pari vuotta sitten ison piharemontin, jossa koko talon ympärys kaivettiin auki liki kolmen metrin syvyyteen. Lisättiin eristeitä ja patolevyt, sekä uusittiin salaoja- ja sadevesiputket. Kaksi kesää laitettiin pihaa intoviivana kuntoon, ja täytyy kyllä sanoa että viimekesän lopulla alkoi piha näyttämään jo aika hyvältä! Ihan kaikkia koristekiviä en vielä ehtinyt levitellä istutuslaatikoiden ympärille, kun talon kulmalla olevan tarkistuskaivon nouseva vedenpinta alkoi huolestuttamaan... Salaojan viimeinen pätkä ei vedä!

 

Tämä kesä alkoikin sitten pihan purkamisella. Tihkusateessa purimme kivi kiveltä ja lauta laudalta koko etupihan alkutekijöihin. Viime viikolla pihalla heilui kaivuri ja nyt vika on korjattu.

 

Pensasaidan vierelle kasatut pihakivet, katteet, mullat, istutukset ja terassilaudat odottavat taas rakentajaa. Ja eipä tarvitse kauan odotella, sillä arvatkaa mitä? Ihan samassa järjestyksessä ne ei enää paikalleen tule. Sain aika kutkuttavan uuden idean, miten pihasta tulisi ehkä vieläkin parempi kuin ennen! :)

 

7 kommenttia:

Anonymous kirjoitti...

Voit hitsi minkä urakan jouduitte uudelleen tekemään :/ Mutta silti ihanan positiivinen asenne :)Mulla olis hermo kyllä kireellä ;)

Tytti kirjoitti...

Itsellä ei kyllä hermot kestäsi valmiin purkamista :) Minkä takia salaoja muuten ei vetänyt?

sisustuskärpänen kirjoitti...

Putki pötkötteli maan alla somasti "hymyillen", eli putken keskiosa oli valahtanut liian alas. Vesi ei päässyt nousemaan ylämäkeen...

Anonymous kirjoitti...

Joudutteko itse maksamaan tuon? Salaojitusta suunnitellaan meilläkin.

sisustuskärpänen kirjoitti...

Ehdottomasti kannattaa ottaa ammattilainen tekemään, joka myös ottaa vastuun työstä! HInta on kyllä hirmuinen, mutta toisaalta kotitalousvähennys on edelleen ihan kohtuuhyvä! Meillä kyllä hintaa nosti tuo alakerta, joka menee osaksi maan alle. Jos perustukset ja talon antura on ihan "normaalissa" syvyydessä, ei kaivuu-urakasta tule ollenkaan näin mittava! Tsemppiä teille tulevaan remonttiin! :)

Nanna kirjoitti...

Voi ei!!! Huonoa tuuria todellakin.
Meillä sama kaivuu-urakka, salaojitus ja koko pihan laitto edessä ensi kesänä. Saapa nähdä tuoko loiva rinnetontti mitään lisähaastetta... Mukavaa viikonloppua! :)

Ryysyranta | Sisustuskärpänen kirjoitti...

[...] piharemontti aloitettiinkin “pakon edessä”, olen nyt tosi iloinen uudesta paremmasta pihan pohjaratkaisusta! Ennen terassin edessä oli neljä [...]