7.10.2011
Mies sisustaa
Eilen kotiin palatessa, minua odotti hämmästyttävä näky; mies oli ryhtynyt sisustuspuuhiin!? Juuri kun työnsin päätäni olkkarin ovelta sisälle, hän asetteli lepakkotuolia vielä hiukan lähemmäksi nurkkaa, kirjakärryn ja kaapin väliin! Keittiöstä tuli ihana lihapullien tuoksu ja punaviini oli kaadettu valmiiksi lasiin.
Perustelut äkilliselle sisustusinnostukselle tuli kuin apteekin hyllyltä: "nyt lapset ei kinastele sohvalla, kun se on käännetty suoraan telkkaria kohti!" Minä riisuin takkini ja mietin, että oliko kaksi päivää kotiritarina, kipeiden lasten kanssa miehelleni liikaa? Meinaako hän sisustaa myös muita huoneita? Onko tämä vitsi? Ja veivaanko kalusteet paikoilleen heti vai vasta lihapullien jälkeen? Vai pitäisikö minun nyt olla kannustava ja antaa edes yhden kerran myös miehen päättää millainen koti hänellä on!? (Me aikuiset katsellaan telkkaria toisessa huoneessa, eli lapset voisi minun mielestä ihan hyvin katsoa ohjelmansa tässä olkkarissa vaikka päällekkäin!!).
Lihapullat olivat oikein hyviä ja punaviini rauhoitti mieltäni mukavasti. Olkoon olkkari nyt vähän aikaa näin! Ihanaa miten tasa-arvoista meillä onkaan!? Ja ehkäpä minäkin annan oman mielipiteeni, kun seuraavan kerran olemme vaihtamassa telkkaria, autoa tai pankkia! ;)
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
8 kommenttia:
Tomera mies, kun kerkiää kaikki nuo tehdä. Onko noiden puutikkaiden "välissä" joku kyltti, mitä siinä lukee?
Tomera joo... Kyltti on Romuritarilta ja siinä lukee levikkiosasto. En tiedä mitä se tarkoittaa, olisiko peräisin vaikka postista? ;)
Hah, meillä ei moista tapahdu. Ei vahongossakaan. Meillä mies sisustaa sukillaan ja paidoillaan lattioita. Siinä se. Lihapullat kyllä saattaisi paistua.. huom, saattaisi ;)
Meillä mies haluaa sekaantua sisustamiseen aivan liikaa mun mielestäni :( Kultaisen keskitein löytäminen molempien makuun on toisinaan melko haastavaa!
Meillä ukkeli sisustaa säännöllisesti olkkaria, tai oikeastaan vaihtelee huonekalujen järjestystä. Eilen totesi, että saat vaihtaa verhot vaaleisiin, nuo oranssit ei sovi tänne! Ja höh,sanon minä . Ei nyt liian mustavalkoista sentään tehdä! Sohvat on mustaa nahkaa ja mattokin luonnonvaalea.
Olen paljon boheemimpi ja epäkäytännöllisempi...
JK. Kertokaa minulle, mikä on paras säilytyspaikka irtolehdille ja kirjoille, jotka vaeltavat keittiönpöydältä olkkarin tasolle, sieltä makuuhuoneeseen ja takaisin...olen avuton!
Hei,
olikin ajan kysymys, milloin miehesi ottaa ohjat sisustuksessanne. Ajatteles esim juuri purkamaanne seinää, joka taisikin olla kantava? Sisustus vaikuttaa toimivalta.
Seinä ei ollut kantava, mutta koska samassa suunnassa olevaan viereiseen seinään oli jo aiemmin tehty aukko, tuli rakennesuunnittelijan vierailun jälkeen vähän sellainen olo, että josko jonnekin jotakin tukea kuitenkin kannattaisi laittaa!? Kokemuksesta tiesimme, että sellainen katon sisälle piilotettava palkki, jonka "arkkitehti?" piirtää ja joku toinen ammattilainen asentaa, tulee aika kalliiksi... Liimapuusta askarrellut tolpatkin kuulosti aika tökeröiltä. Vierailu Teräsmyynti Timo Lehtimäellä silmät kuitenkin aukesi näkemään, että voihan tukipilari olla myös rautaa tai betonia! :) Homma on meillä EDELLEEN kesken, mutta hitaasti hyvää tulee ja vielä minä joku päivä ne tolpat teille kuvaan ja näytän! ;)
Niin, ja mitä isäkärpäsen sisustusvimmaan tulee, kalut on taas vanhoilla paikoillaan... Aidosti hämmästyneenä kysyin miksi siirsit ne takaisin? Vastaus oli että "oli se vanha parempi!" Minä kysyin oletko lukenut blogia? Johon vastaus oli "En, ai milloin, miten niin?" (...tai ehkä hän vain säikähti sitä ajatusta, että minä ryhdyn ohjailemaan autonvaihto unelmia!? ;D))
Luulen, että kaikki tasot pitäisi kodeista karsia minimiin! Aina kun vain on jokin sileä tasainen pinta, tukee siihen laskettua kädestään vaikka mitää!! :) Minä hommasin ison keittiönpöydän, että voi tehdä näyttäviä kattauksia, mitä vielä!? pöytä on vuorattu lehdillä, kirjoilla, posteilla yms.
Lähetä kommentti