1.9.2011

Ihana, kirjava Kallio!

















Sieluni on henkiseti ruokittu, kävin Kalliossa!

Elämys alkoi Keisarinviitasta, josta sain mukaani upwithkallio-kartan. Kartalta kolme ensimmäistä kohdetta kierrettyäni tajusin sentään kaivaa laukusta kameran esille! Sellaista lämminhenkistä , rentoa tavaratarjonnan iloittelua en ole aikoihin nähnyt. Toinen toistaan ystävällisempiä putiikin pitäjiä jututti minua kuin vanhaa stadilaista konsanaan. Villissä puutarhassa nautin kaikkien aikojen ihanimmat kahvit ja Fleminginkadulla näin maailman säälittävimmän naisen.

 

Fem sain intoni kiihtymään äärirajoilleen, kun taas  Tapettitalon asiantunteva palvelu palautti uskoni kestäviin perusarvoihin.  Kuppiloihin en edes uskaltanut kurkistaa, mutta lupaan, että teen senkin vielä joskus! Harmillista oli, että aika monet Kallion kaupoista oli kiinni tiistaina keskipäivän aikoihin. Ainakin Grape Station ja Fox Rabbit jäi vielä näkemättä.

 

Onko Helsingissä vielä muitakin yhtä persoonallisia, tutustumisenarvoisia kaupunginosia?! Miksi me "ulkohesalaiset" pyörimme aina vain keskustan tuntumassa? Nyt ymmärrän jo vähän mistä Kallio on tehty. Mars, menkää tekin tutustumaan!

9 kommenttia:

tuija kirjoitti...

Mielenkiintoisia kohteita...etenkin tuo emalikattiloiden puoti...nyt kysyisinkin,mikä puodin nimi on ja olisiko sulla puh.no.sinne...tarviisin nimittäin yhteen emalikattilaan kannen ja luulen että tuolta löytys....Kiitti,jos jaksat vastata:)

päivi kirjoitti...

Hei!!

tiedän tuon, pitäis olla aikaa talsia näitä paikkoja. tapettitalossa käväsin äkkiä katsastaan ne, mitä haluan. vähän ehdin siinä lähistöllä pyöriä.
mikä tuo liike on missä paljon emalisia astioita?

sisustuskärpänen kirjoitti...

Jos en ihan sekaisin Kallion sokkeloisista kaduista mennyt, niin tuo "kattilakauppa" taitaa olla Wanha Kaarle, Kaarlenkadulla! Kannattaa käydä, siellä oli vaikka mitä! :)

Liinu kirjoitti...

Ah, mikä ihana kierros ja aikaa itselle. En ymmärrä, miksei koskaan tule käytyä, vaikken edes asu kovin kaukana. Saamattomuutta!

Evi kirjoitti...

Ihanan inspiroiva blogipostaus, kiitos! :) Ihanaa viikonloppua!

kate kirjoitti...

Kävitkö Ansassa myös? Se on ihana liike.
Suuntaahan seuraavalla kerralla Punavuoreen, siellä myös ihania pikkuliikkeitä.

sisustuskärpänen kirjoitti...

Kiitos Kate! Ansa taisi olla yksi niistä, joka oli kiinni... se siis jäi seuraavaan reissuun. Ja Punavuoreen suuntaan myös joskus! :)

lotta kirjoitti...

ihania tapetteja :) mistä kaksi ensimmäistä kuvaa on napattu?

sisustuskärpänen kirjoitti...

Ensimmäinen kuva on kahvila Villistäpuutarhasta (aivan ihana paikka ja todella ystävällinen palvelu!) ja toinen kuva on Tapettitalosta.