Minä olen syntynyt vuonna 1977. Ja vaikka en olekaan vielä vanha, niin minun nuoruudessani ystävät haettiin mukaan rientoihin kotiovelta ja puhelut kavereille puhuttiin koko perheen kuullen eteisessä. Ystäviä ei kutsuttu/pyydetty/suositeltu, vaan ne vain tuli?!
Käyttäytyminen täällä sosiaalisessa mediassa on pitänyt opetella vasta aikuisena. Twitterit, feset, bloggerit ja muut vaativat pienen nielaisun, ennen sulattamista. Sukkulointi näissä ei onnistu henkisellä tasolla ihan "tosta vaan". Välillä täytyy miettiä mitä kannattaa, tai saa sanoa täällä ääneen ja mitä kukakin ajattelee, tai haluaa kuulla. Nyt yrittäjänä roolini omasta mielestäni taas hieman muuttuu, vaikka sama rento ja arkinen ote säilyykin!
Haluan tehdä pienen selvänteon (ainakin itselleni) siitä, missä mediassa Sisustuskärpäsen pörinöitä voi miltäkin kantilta seurailla ;)
-Täällä blogissa keskitytään jatkossakin minun kotiin ja sen muutoksiin ja remonteihin. Yritän tarjota jatkossakin mahdollisimman paljon ideoita jokaiselle kotisisustajalle ja esitellä väkerryksiäni ja käkerryksiäni ihan estoitta ja varauksetta :D
- Blogista on linkki Sisustuskärpäsen kotisivuille, jossa tulee olemaan esillä vain myytäviä juttuja ja muutenkin sellainen "kaupanteon meininki" (kunhan sivusto nyt vielä joskus valmistuu...)
-Facebookissa puolestaan keskitytään Sisustuskärpäsen ystäviin ja itse kärpäsen työntekoon! Sieltä kautta voi saada etuja ja tarjouksia, joista ei välttämättä täällä puhuta mitään! Facebook jakaa tietoa tämän yrittäjän arjesta, oivalluksista, palveluista ja tuotteista. Nyt ystävänpäivänä kutsun teidät kaikki Sisustuskärpäsen ystäviksi feseen! Ystävänpäivänä kaveriksi liittyneiden kesken arvotaan pieni lahja, jonka menen nyt seuraavaksi kuvaamaan ja päivittämään! Sivun laidasta löytyy linkki, jota pitkin pääset tykkäämään :)
Ihanaa ystävänpäivää jokaiselle lukijalle, seuraajalle, vierailevalle ja piipahtaneelle! Jokaiselle ystävälle ja kaverille, jota en edes ehkä kaupan kassalla tunnista :)
3 kommenttia:
Hyvää ystävänpäivää Sisustuskärpäselle! Sinä ja kotisi olette kyllä yksi mun suurimpia inspiraationlähteitä! =)
Samoja mietteitä olen minäkin joutunut läpikäymään ja suhtautumiseni Facebookiin on yhä hyvin kaksijakoinen. Haluaisin kavereikseni ihmisiä, jotka oikeastikin ovat kavereitani, ja hylätä muut. Kuitenkin minusta tuntuu todella ilkeältä olla hyväksymättä kaverikutsuja, jotka tulevat puolitutuilta, työelämästä tai tuttavapiirin kautta, tai mikä kummallisinta: niiltä entisiltä koulukiusaajiltani.Blogimaailmassa olisi mukavinta esitellä kotiaan ja tekosiaan pelkästään anonyyminä, mutta sillä lailla menettää monta potentiaalista asiakasta. Blogi on ainakin minulle ollut erittäin hyvä ponnistus yrittäjyyden alussa, mainostamisen kannalta. Uskon, että myös sinulle.
Tästä blogista olen tykännyt jo pitkään,sinulla on hienoja juttuja:)Pitää nyt mennä FB kautta myös tykkäämään:)
Lähetä kommentti