9.12.2010

Yhteenveto:



Tämän blogi keskittyy sisustuskärpäsen kodin sisustamiseen ja kunnosteluun. Samalla aiheella jatketaan tulevaisuudessakin, mutta näin vuoden lopussa pieni yhteenveto kuluvan vuoden tapahtumista lienee paikallaan.

Helmikuussa 2010 saimme valmiiksi alakerran olohuoneen, joka syrjäytti "oikean" olohuoneen kertaheitolla! Arkiolkkarissa ollaan omalla porukalla ja katsellaan elokuvia. Valokuvia täällä blogissa tuon huoneen sisuustuskesta ei ole juuri nähty, sillä siellä on aina sotkuista, eikä valo tahdo riittää kuvaamiseen...  Valkoinen sohva hankittiin Romuritarilta ja muut kalut omista varastoista.
Keväällä maalasin keittiön mustan seinän piiloon ja hulmautin tilalle raikkaan pohjoismaiden kartan. Keittiöön hommattiin myös uusi jää-pakastinkaappi, joka edelleen etsii paikkaansa, koska ei mahtunutkaan suunniteltuun koloon. Myös Domus-tuolikatraani tuli täyteen, mutta tuolien kunnostustyö on edelleen siirretty tulevaisuuteen.

Koko kesä hilluuttiin ulkona ja saatiin aikaan mieletön muodonmuutos tässä 700m2 tontilla! Eipä olisi uskonut, että piha on ollut tämän talon remonteista kaikkein kallein, kun mukanan lasketaan uudet salaojat ja patolevyt!
Hinta-laatu suhteeltaan edullisin remontti on puolestaan ollut talon maalaus. Talon ilme muuttui aivan huikeasti, Eikä appiukko tuossa pihalla telan kanssa heilumassa tullut maksamaan ollenkaan niin paljon, kuin kaivurimies  keltaisen Cat:insa kanssa, työtunteja laskien! ;)

Elokuussa alkoi tyynytehtaani tuottamaan jos jonkinmoista tuotosta kierrätysmateriaaleista ja näillä tuotoksilla täyttyi pikkuhiljaa jokainen tuoli, sohva ja sängyn päällinen.
Työtilaa tälle tyynytehtaalle ei vain tuntunut näistä 300m2 neliöstä löytyvän, joten ihana pinkki buduaarini sai siirtyä makkarin nurkkaan, pois ompelukoneen ja kangaspinojen alta...

Syyskuussa neljävuotta sitten remontoitu keittiö repäistiin auki vesivahingon takia ja elelimme liki kaksi kuukautta ilman keittiötä. Vesi oli valunut myös isoimman tytön makkarin puolelle, eli lattia revittiin auki myös sieltä. Kun kuivatushommat oli ohi, kasattiin keittiö vanhan kuosiinsa, mutta ison tytön huoneesta malattiin vaalenpunaiset seinät piiloon ja vaihdettiin meininki astetta "teinimmäksi" (nyt lupaan laitta siitä kuvia tässä ihan lähipäivinä!).

Marraskuun lopussa alkoi sisätilojen suurin remontti, eli kylpyhuoneen ja loppujen viemäriputkin uusiminen. Ensin tavoitteena oli joulusauna, mutta realistisempi tavoite taitaa olla loppiaissauna. Homma on edennyt kuitenkin oikein hyvin, eikä mitään yllättävää ole matkan varrella ilmennyt.

Mahtavia kirpparilöytöjä olen tehnyt pitkin vuotta ja mieleempainuvimpia niista lienee tuo työhuoneen lehtilokerikko, johon isäkärpänen löysi vielä yhden modulin lisää! Löydöistä täytyy vielä mainita myös Hilu-mallinukke ja toinen jatkettava rautasänky!

Vuosi on ollut täynnä sisustusuudistuksia ja ennenkaikkea taloa parantavia remontteja! Nyt kalliille remonteille jo häämöttää loppupää jossain tulevan vuoden puolella ja huojentuneena voin jo odottaa sitä, kun talo on "valmis"! Vaikka tuo sana "valmis" onkin mielestäni aika ahdistava! Keskeneräisyyteen liittyy aina tilaa myös luovuudelle ja uusille ajatuksille! :) Jatkossa on kuitenkin ihanaa ajatella, että keskeneräisyys liittyy siustamiseen, eikä vuotaviin putkiin tai stressaaviin kylppärin seiniin!

8 kommenttia:

Molly kirjoitti...

Kiitos tästä vuodesta ja jatkahan samaan malliin! Mee laiks a lot :) Ja hienot kollaasit.Odottelen myös innolla kuvia kylppäriremontin valmistumisesta.t.Annukka

Anonymous kirjoitti...

Hei!Olen uusi täällä, löysin blogisi hetki sitten.Olin oikein hämmästynyt, kuinka joku kohta kodistanne näytti niin samalta, kun täällä meillä.Me ostimme tämän vuonna 1968 rakennetun täystiilitalon noin 2 kuukautta sitten.Talo on rintteessä, alakerrassa on kylpyhuone, sauna, "takkahuone", viinikellari ja teknistä tilaa. Esim. teidän kylppärinne on aika lähellä meidän omaa, mitä nyt kuvista osaa katsoa, seinälaat ovat samanlaiset, kuten myös lattialaatat, kylpyamme meillä on yläkerrassa, tai oli.Kylpyhuoneenne vieressä on huone, jossa kuvassa näkyy turkoosi pöytä ja kaksi tuolia, kuin kuva meiltä! Toki ilman tuoleja ja tiiliseinä meillä ei ole näkyvissä, lattiakin on samanlainen :)Kiva seurata teidän remonttianne! Me emme ole tehneet vielä mitään! Yläkerrassa on kyllä pintoja uusittu. Ensi keväänä on varmasti aiheellista uusia ainakin käyttövesiputket, patteriputketkin kulkee tuolla lattioiden alla...mutta en tiedä uusimmeko niitä samalla, ehkä olisi hyvä.Mutta olisihan se ihana käyttää sama raha johonkin "näkyvään".Nyt perehdyn blogiisi tarkemmin, hyvää joulun odotusta!t. Anna

Anonymous kirjoitti...

Ihana vuosi! Kiitos siitä sinulle.MIten muuten teidän patterit - oletteko uusineet nekin ja niiden putket? Kova homma tuollaisessa vanhassa ihanassa talossa kyllä on:)

Anonymous kirjoitti...

Hei vielä!Saako udella teidän hintaluokkaa putkiremotille ja kylppärirempalle?Meille on annettu yksi tarjous, kummatkin (käyttövesi ja patteriputket) olisivat n. 9000e, jos oikein muistan, pelkkä käyttövesi taisi olla 4000e.Onko teillä muuten uusi katto ja miltäs vuodelta se teidän talo nyt olikaan?Meillä on alkuperäinen konesaumattu peltikatto.t. Anna

Leena 37 Tuntia Vuorokaudessa kirjoitti...

Todella tyylikästä!

Anna kirjoitti...

Te ootte saaneet vuodessa enemmän aikaiseksi kuin me viidessä. Hatunnosto!

Kotilo kirjoitti...

Tuo työnurkkaus on kyllä suosikkini ja ihanat värit tuossa keinuhevoshuoneessa!! :)

Sisustuskärpänen kirjoitti...

Moi Kaikki! :) Tässä vähän arvioita meidän remonttien hinnoista (voi kyllä mennä hyvinkin metsään ja isäkärpänen käskee korjailemaan ja puhisee tuskastuneena, että "etkö sä todella ole yhtään hajulla meidän talon kustannuksista!!", mutta yritän nyt kuitenkin ;))Tuo käyttövesiputkin uusiminen oli meilläkin juuri sen 4000€.Viemäriputkia taas on uusittu osissa ja osa maanalaisista putkista pinnoitetaan, eli tämän remontin kokonaishintaa on aika vaikea arvioida, mutta arvioisin että yhteensä n. 10 000€ Kun meillä on ollut lattiaa auki välillä vähän sieltä ja täältä, on putkimiesten yksimielinen mielipide ollut, että patteriputkistoa ei vielä kannat uusia, JOS putkeen ei ole päässyt kosteutta ULKOAPÄIN! Putkissa kulkeva hapeton vesi ei kuulemma kuluta putkea, ja näin putken käyttöikä voi olla jopa sata vuotta! Tosin, jossain vaiheessa (kun lapset on isompia) tekisi mieli vaihtaa parketit ja siinä samalla harkitsisis kyllä tarkasti myös lattialämmityksen asentamista...Kylppärirempan tarjous oli n.9500€, itse olemme ostaneet päälle hanat, suihkun, altaan, laatat sekä seinään että lattiaan. Hintaan EI KUULU putkimies, eikä sähkömies. Purkamisen teki erillinen purkufirma, joka kaatoi lisäksi yhden seinän, Tämä lysti maksoi muistaakseni n. 2500€. Sitten päälle tulee tietenkin vielä joitain lupa-, piirrustus- ja työnvalvojan laskuja... Suunnitelmat tietenkin muuttuvat matkalla ja ainakin meillä tuppaa aina käymään niin, että ne muuttuu sinne kalliimpaan suuntaan... Katto meillä on kymmenen vuotta vanha ja huopaa. Talo on rakennettu 1967 ja oli lähestulkoon alkuperäiskunnossa, kun sen syksyllä -06 ostimme. Olemme heiluneet tässä hommia tehden kuin heikkopäiset, mutta enimmäkseen on tuntunut hyvältä! :) Välillä kun on väsyttänyt, ei olla tehty mitään, mutta kun nyt katsoo listaa tehdyistä ja tekemättömistä töistä, alkaa se "tekemättömät" olemaan jo huomattavasti lyhyempi! :D Omat oikkunsa tällaisessa vanhassa talossa on (vaikka eihän tämä vielä mikään vanha ole), eikä työ täällä taida loppua koskaan, mutta onhan tässä vähän omaa persoonallista luonnettakin ja täällä täytyy asua taloa kunnioittaen! Tsemppiä kaikille muillekin "talon kesyttäjille" ;)