Kesä on kirpparikansan kulta-aikaa! Erilaisia ulkokirppareita ja tapahtumia on paljon, eikä ne "ihan vaan kaappien siivoajat" ole vauvanvaatteineen täyttämässä koko myyntialuetta. Kesällä sen sijaan tyhjennetään mökkien ja vinttien kätköt kesäpaikkakunnan lähimmälle kirpparille. Siellä ne on todelliset aarteet, mummoloiden vinteillä, ja mökkien kellareissa! Vielä joskus (kun lapset on vähän isompia), vietän sellaisen kesäloman, että kiertelen vain Suomen pikkuisia teitä kirkonkylältä toiselle, ja pysähdyn jokaisen kirppari-kyltin kohdalla! Muutenkin täällä kotimaassa on paljon kaunista katseltavaa kesäisin. Ihania torikahviloita ja uimarantoja. Paljon nähtävyyksiä, jotka on vielä näkemättä. Ja tietenkin joka kylällä on myös omat hullunsa, joihin on vielä tutustumatta!
20.8. me lähdemme isäkärpäsen kanssa perinteiselle häämätkalle, tällä kertaa Ouluun. Mikä siellä on ihaninta? Minne kannattaa mennä retkelle tai illalliselle? Minne on Oulun kirppariaarteet piilotettu? Ja missä on suurimmat leivokset?
8 kommenttia:
parhaat valkosipuliperunat ikinä löytyvät Sokerijussista Pikisaaresta, loistavat leivokset ja isoimmat pullat Bisketistä Rotuaarilta (tosin Oulussa on kyllä melkein pakko maistaa Katri Antellin omenahyvettä vaniljakastikkeella). Kauniilla ilmalla kannattaa kuljeskella Ainolan puistossa (sieltäkin löytyy pieni kahvila). Sokerijussissa saa myös tervasilakoita ja rössypottua, maistaa jos uskaltaa :)
Mulle on suositeltu Toppilan kierrätyskeskusta (http://www.ouka.fi/jatehuolto/palvelut/kierratyskeskus/) ja SPR:n Oulun Konttia (http://www.redcross.fi/punainenristi/kontti/kontti2/fi_FI/oulu/). Kantsii kokeilla Oulun bebeleivoksiakin - ne on erilaisia (parempia :) kuin muualla Suomessa.-Eppu-
Bisketistä Rotuaarilta löytyy parhaat pullat evö! Torinranta on myös upea paikka kesäisin.
Minäkin kävin täällä paikkakunnallani "kotiulkokirpparilla". Siellä oli halvalla tavaraa esim. ikkunanpokia 2e kpl. Niitä ostettiin, vaikka niitä jo meillä on useita:) Samalla kysyttiin myyvätkö talonsakin joka oli niiin minun makuuni...ja myyväthän he, joten nyt tehdään siitä kauppoja. Mahtavia nuo kirpparit.
Yhdyn minäkin siihen, että parhaat pullat Rotuaarin Bisketistä. Ruoka sensijaan on aivan parasta ravintola Olimpoksessa Pakkahuoneenkadulla ja siellä suosittelen syötävän lammasta joka on maailman parasta, mureinta ja mehevintä ja annokset ISOJA ihan oikeasti eivätkä todellakaan hinnalla pilattuja!:)Nallikarin ranta on kiva paikka käydä kävelemässä jos ei kovasti tuule.
Mahtavia vinkkejä! Kaikki kirjoitetaan ylös ja otetaan perillä käyttöön! :)ja Mirva: M A H T A V A A! Aivan uskomatonta :) Minäkin aina haaveilen yhdestä talosta täällä, että jos tuo tulisi myyntiin, niin se olisi pakko saada! Tässä sinun jutussa on selkeästikin se opetus, että suunsa kannattaa aina avata!! (ja olla tarkkana siitä, mistä unelmoi, sillä unelmilla on tapana joskus käydä myös toteen! ;)) Onnea teille kaupantekoon!
Myös miljööltään kiva kahvila on Oulujokivarressa parin kilsan päässä keskustasta, nimeltään Koivurannan kahvila. Niin ja kirppiksistä minusta parhaita on Palljekirppis.
Tervehdys. Tupsahdin tänne sattumalta jotain kautta... ja olipa kiva että löysin tänne. Tulen varmasti uudelleen. Kirppistelijöiden löydöt kiinnostaa aina!!! Täytyy painaa mieleen nuo Oulun paikat. Pari viikkoa sitten etsin Oulusta vanhantavaran kauppoja, ei löytynyt yhtään!!! Mukavaa viikonloppua ja tervetuloa vastavierailulle ;)
Lähetä kommentti