22.11.2009

Maidolla lantrattu joulunpunainen






Nyt jouluvalmisteluihin lorahti reilulla kädellä valkoista ja saamme VAALEANPUNAISEN JOULUN!! Terästeenä tietenkin tuota perinteistä punaista ja raikasta valkoista.
Viime jouluna ostin kaksi olkipukkia Cittarin alennusmyynneistä ja toinen heistä sai nyt vaaleanpunaista maalia yllensä. (Täytyy kyllä myöntää, että se toinen pukki katsoi vierestä aika kärsivällä ilmeellä, ja saatoin kuulla sen vaikertavan että: "Missä on arvokkuus, kunnia ja maine??") Mutta selkä suorassa tämä maalattu pukki on uuden värinsä kantanut!
Plantagenista löysin aivan ihanan pienen vaaleanpunaisen tekokuusen, ja osan vanhoista joulupalloista ajattelin maalata myös teeman värein. Sitten vielä marenkeja tarjoilukulhoihin ja vaaleanpunaista silkkinauhaa sinne tänne, niin eiköhän jo tapaninpäivänä öllötä ;) No, kohtuus tietenkin kaikessa ja täytyyhän niitä ihan perinteisiäkin joulujuttuja esille viritellä, mutta niistä sitten lisää lähempänä joulua.
Mutta siskot (ja veljet) iloitkaa, ihan kohta on joulukuu, ja virallinen joulukoristelukausi alkaa! Eilen näin jo kävelyllä yhdessä ikkunassa joulutonttuja, ja siitä rohkaistuneena minäkin innostuin laittamaan joulukuvia tänne jo nyt... :)

3 kommenttia:

PikkuBertta kirjoitti...

Tuosta pukistahan tuli aivan ihana vaahtokarkkimainen.Mullakin noita pukkeja muutama...pitäsköhän maalata....valkoiseksiko....jaa

Jutta kirjoitti...

Tulin aivan hyvälle mielelle näistä kuvista! Ja joulu pukkeineen voi aivan hyvin olla vaaleanpunainen. Kannatetaan.

Parolan asema kirjoitti...

Todella pähee olkipukki, aivan mahtavasti kiinnittää huomion, toimii! Kyllähän se joulun laittaminen jo alkoi, nythän se on parasta niin piristää tuota mustaa säätä.