Nappaan kerrankin kopin haastepostauksesta, jonka laittoi liikkeelle Johanna. Voi olla että kukaan ei ole minua varsinaisesti mukaan haastanut, mutta koska tämä kuulosti mukavalta, niin tartuin tähän ihan omin nokkineni!
Osa haasteessa kiertävistä kysymyksistä on monille vakkarilukijoille jo "vanhaa kauraa", mutta koska blogilaskurin mukaan remmissä on myös uusia lukijoita, niin tässä tiivistettynä Kärpäsen BLOGIPERIAATTEET:
Perusjutut
Olen liian laiska urheilemaan, liian huono leipomaan ja
liian kiireinen sitoutumaan kulttuuripiiriin tai taidekerhoon, siispä bloggaan!
Bloggausta voi harrastaa siinä välissä kun itsellä on aikaa ja inspiraatiota.
Aloitin blogin kun olin äitiyslomalla visualistin työstä. Blogi tuntui
mielekkäältä työn ja harrastuksen sekoitukselta, jonka kautta pääsen
toteuttamaan itseäni. Blogi on alusta asti keskittynyt saman ajatuksen
ympärille; jotain hauskaa ja halpaa kotiin, ja mieluiten äkkiä!
Teksti ja ulkoasu
Tykkään kirjoittamisesta ja saan kiksejä oivaltavista
sanakäänteistä ja nokkelista synonyymeista. Käytän aikaa kirjoittamiseen vähintään
saman verran kuin valokuvaamiseen. Mielestäni hyvä blogiteksti on tarpeeksi
tiivistetty, selkeä ja sellainen joka jättää myös lukijalle pohdittavaa.
Tällaisiin teksteihin pyrin, eikä harjoittelulle näy loppua.
Blogin ulkoasun suhteen olen jatkuvasti ”vaiheessa”! Haluaisin
blogin ensivaikutelman olevan tyylikäs ja naseva, mutta koska en osaa sellaista
itse tehdä, niin olen kokoajan ”just kohta uudistamassa blogi-ilmettä…”
Yhteistyö ja mainonta
Tämä on aihe jonka ympärillä vellovaa keskustelua en oikein
ymmärrä. Mielestäni suurin ongelma on se, että ihmiset ovat tottuneet saamaan
netistä kaiken ilmaiseksi. Blogien sisältöjen kehittyminen yhä
ammattimaisemmiksi on otettu ilolla vastaan, mutta mainosbannerit ja
yhteistyöpostaukset ärsyttävät. Ammattimaiselle bloggaajalle on jonkun
maksettava palkkaa, sillä riistoahan kukaan ei halua!? Tällä hetkellä palkkioita
maksavat mainostajat. Myöhemmin varmasti menemme siihen että lukijat maksavat
osan bloggaajien palkkioista?!
Itse olen yrittäjä ja olen rakentanut palkkatyöni jokaisen
euron ihan itse. Blogi on osa osaamiseni, ideologiani ja yritykseni näkyvyyttä.
Suurin osa bloggaajista on edelleen puhtaasti harrastajabloggaajia,
eivätkä saa blogin ylläpidosta mitään palkkiota (kuten en minäkään nyt). Osa
bloggaajista kieltäytyy kaikista mainoskuvioita ihan vain periaatteesta, ja
sekin on ihan ok!
Oletteko muuten koskaan kuulleet kenenkään narisevan
harrastajaurheilijoiden pelipaidoissa olevista mainoksista?!
Kuvat
Käytän blogissa vain omia kuvia. En siksi että olisin
kamalan tarkka kuvaoikeusasioista, vaan siksi että en halua muiden kuvia
”sotkemaan” minun linjaa. Vaikka en olekaan mikään huippukuvaaja, niin silti
voin ylpeänä sanoa että kaikki kuvat on minun! Näin koen olevani taatusti yksilöllinen.
Blogissani näkee varmasti uusia kuvia, joihin ei ole muissa blogeissa
törmännyt.
Kun muutin Divaanista tänne, mietin pienen hetken blogille
uutta linjaa. Koin vähän huonommuutta siinä että muiden blogeissa loisti
ammattikuvaajien sisustuskuvia ja minulla ”vain” näitä omia puolihimmeitä
harjoitelmia… Tarkemmin mietittynä, kuitenkin juuri nämä minun omat kuvat on
blogini sielu, ja on ollut mukava kuulla että myös osa lukijoista arvostaa
juuri tätä!
Kurjat kommentit
Toki näitäkin on kohta viisivuotisen bloggausuran aikana
tullut… Muistaakseni vain kaksi kommenttia olen poistanut. Toinen näistä oli
periaatteessa ihan asiallinen, mutta koska kommentti koski blogin ulkopuolista
asiaa niin koin että on lojaalia poistaa kommentti.
Osa ikävistä kommenteista on myös aika hauskoja, sillä esim;
”nauttikaa paskasta saunastanne” on mielestäni oikeastikin aika hupaisa;
Ihailu, vinoilu, kateus ja vilpittömyys, kaikki tiivistetty kolmeen sanaan.
Taitava kirjoittaja! J
Työhöni liittyvät asiat
Minulle arki, koti, työ, harrastus, perhe ja vapaa-aika on
kaikki yhtä suurta keitosta! Tavallaan se on ihanaa ja vapaata, mutta tavallaan
ahdistavaa ja stressaavaa. No, itsepä olen soppani hämmentänyt, eli tässä nyt
vain uin laidalta toiselle ja puntaroin sitä milloin olen harrastamassa ja milloin
töissä…?
Liitännäiset
Facebook = Tänne linkkaan kaikki postaukset. Joskus yritän
laittaa Faceen myös jotain työkuvioita ja muuta, mutta sitten en taas muista…
Pinterest = Pinterestissä käytän ehkä aktiivisimmin salaisia
kansioita. Kerään sinne työjuttuja ja vaihdan siellä kuvia asiakkaiden kanssa.
Julkiselle puolelle pinnailen enemmän blogin ideologiaan sopivia juttuja.
Jokaisesta blogipostauksesta laitan ainakin yhden kuvan tänne Sisustuskärpäsenomat jutut- kansioon.
Twitter = (voi ei, miten paljon näitä medioita on!?) Twitteriin
tein tilin vain koska yrittäjän kuuluu näkyä myös siellä!? Instagram on vielä
valloittamatta, ja niistä muista olen toistaiseksi ihan pihalla…
Postaustahti
Postaustahti on vakiintunut n. 10 postausta kuukaudessa. Bloggausinto
on myös kausittaista. Toisinaan juttua pukkaa sellaisella tahdilla että laitan
niitä jemmaan pahan päivän varalle. (Pahapäivä on silloin kun tekee mieli
postata, mutta ei ole tarpeeksi luonnonvaloa kuvaamiseen).
Vinkit
Bloggaus sopii lievästi narsistiselle ihmiselle, joka jaksaa
vuodesta toiseen jaaritella itseään kiinnostavien asioiden ympärillä. (Tätä
ominaisuutta voi toki kutsua myös hyväksi itseluottamukseksi!). Parasta
bloggailussa on itsensä visuaalinen toteuttaminen ja sosiaalisuus. Bloggailussa
yhdistyvät oma mielenkiinnon kohde (sisustus?, eläimet?, leivonta?,
voimistelu?...), sekä kirjoitus ja valokuvaus. Itse olen kehittynyt hurjasti
ainakin valokuvaamisessa.
Aloittelevalle bloggaajalle vinkkaan että kannattaa sitoa
blogi johonkin tiettyyn aihealueeseen. Henkilökohtaisia ajatuksia ja näkemyksiä
tulee raottaa hiukan, mutta ei liikaa. Kuvat on blogin tärkein juttu!
Haasteessa pyydettiin myös liittämään juttuun oma kuva. Minun naama on kuitenkin näkynyt täällä jo niin monta kertaa, että ajattelin kuvittaa jutun ennemmin näillä harjoituskattaus kuvilla! Tänään harjoittelin jouluista aamupuurokattausta lehtijuttua varten joka kuvataan 18.11.
6 kommenttia:
Mua ei yhtään häiritse, jos ammattilaisen blogi mainostaa hänen firmaaansa ja yhteistyökumppaneita. Niin kuin sinun välillä Kioskia. Mutta siitä näen punaista, kun viaton lapsiperheblogi muuttuu salakavalasti mainosareenaksi. Joka viikko tulee muka sattumalta tutustuttavaksi tuotteita, joita ei omalle ovelle ole koskaan tuotu ilmaiseksi. Parhaista blogeista maksaisi kyllä mieluummin kuin paperilehdistä.
T. Elina
"Nauttikaa paskasta saunasta!" :D Hyvällä asenteella olet ottanut kyseisen kommentin vastaan. Hyvä sinä!
Blogiperiaatteesi ovat järkevät ja tykkään sun tyylistä muutenkin. Olen tuore lukijasi, joten en ole vertailun vuoksi katsonut kuviasi alkuajoilta. Nykyiset kuvasi ainakin miellyttävät minun silmää ja tietty "kotikutoisuus" kuvissa tuo vain lämpimän fiiliksen. :) Itsekin kuvausta vasta harjoittelen, mutta kyllä se ärsyttää kun visio on, mutta taidot eivät vielä riitä tavoittamaan visiota. Ehkä joskus sitten..
Kivat periaatteet sulla. Allekirjoitan kyllä ihan samat jutut!
Kiva kattaus myös! Näen mielessäni, kuinka lasten on kiva leikkiä tuolla "narulla" sen jälkeen kun lautanen on tyhjä. Ei tietty yhtään ruokailun aikana... :)
Samaa mieltä blogimainonnasta ja yhteistyöstä. ja viimeksi juuri eilen katsoin telkkua, jossa sisustusohjelmassa kierreltiin maalitehtaalla ja asiantuntija esitelmöi erilaisista tehostemaaleista ymsyms.. Tätähän se on ollut teeveessäkin jo monta vuotta, mutta harvempaa taitaa enää ärsyttää, kun siihen on vaan jo totuttu. Samoin naistenlehdet, joissa esitellään kosmetiikkaa ja vertaillaan tissiliivejä :)
Niinpä,omien kuvien kautta jokaisen blogiin tulee oma fiilis ja sielu, ja erottuu siten muista. Itsekin yritän pyrkiä omien kuvien käyttämiseen, mutta aina se ei ole mahdollista.
Kiitos kommenteista! Olisikohan nettiin taitettu sisustuslehti tulevaisuudessa mahdollinen? Sen pitäisi olla visuaalisesti kaunis ja rajattu tiettyyn juttumäärään jotta lukijat jaksaa keskittyä. Kuvilla tai ideoilla olisi varmasti vaikea kilpailla, kun netti on täynnä ihania kuvia ja ideoita... mutta joku muu, uusi kiinnostava kilpailukeino pitäisi löytää?? Ai että kun kutkuttava ajatus! Mutta ehkä vielä vähän liian aikainen tähän aikaan...? :)
Lähetä kommentti