Äitiys on elämäni vaikein rooli. Se on ristiriitaisia tunteita herättävä kokonaisvaltainen tila, josta ei pääse hetkeksikään lomalle.
Ympärilläni olevista ystävistä lähes jokainen on äiti. Yksi kamppailee imetysongelmien kanssa, toinen murehtii lapsen takia pilalle mennyttä uraa, kolmas on valmis myymään lapsensa mustalaisille ja minä onneton karjuin lapsilleni toissa iltana että ”nyt joka ainut turpa kiinni, tai nukutte autotallissa!”
Sydän murheesta sykkyrällä kömmin takaisin omaan sänkyyni kuuntelemaan hiljaisuutta, joka taloon laskeutui. Aamulla en todellakaan muistanut pyytää raivostumistani anteeksi, saatika omaa pahaa mieltä…
Luojan kiitos olen itselleni hyvin armollista tyyppiä. En ihmettele ollenkaan niitä jotka masentuvat äitiydestä, uupuvat, tai lukitsevat oikeasti lapset kylmään autotalliin nukkumaan! ( Minä vien lapset autotalliin vain jäähyille.) En edes ihmettele niitä äitejä tai isejä jotka tappavat koko perheensä. Jos paine on liian suuri ja odotukset vanhemmuudesta epärealistiset, on mikä tahansa julmuus aivan mahdollista.
Itse kierrän kaukaa kaikki kasvatusoppaat, jollain tietyllä nimellä leimatut äitiydenmallit, luomut, keskustelupalstat, lapsentahtisuudet, ruokaympyrät ja ikäkehitystä tukevat teoriat. Neuvolan esitteet heitän yleensä jo ensimmäiseen roskikseen.
En kuitenkaan halua väheksyä esim. neuvolan tarjoamaa tukea ja apua, mutta koen, että ero tuen ja painostamisen välissä voi olla joskus hiuksen hieno.
Yritän olla äitinä sellainen joka ei uhraudu tai suorita liikaa. Yritän olla lapsilleni malli onnellisesta naisesta. Haluan näyttää mallia naisesta, jonka elämän perusarvot on jossain muualla kuin jatkuvassa onnistumisessa. Haluan että lapsillani on oikeus tehdä ja nähdä virheitä, ja että he ymmärtävät sen olevan osa elämää ja oppimista.
Haluan että lapseni luottavat hyvään ja toteuttavat rohkeasti itseään. Toivon että he uskovat minun ylitse vuotavaan rakkauteen aina, vaikka maailmaan mahtuu myös pahuutta ja pettymyksiä.
Kerta toisensa jälkeen muistutan itseäni siitä, että en vaatisi heiltä mitään. En odottaisi tiettyjä harrastuksia, koulumenestystä tai kiinnostuksenkohteita. En halua siirtää omia ajatuksiani heille, haluan että he oppivat itse ajattelemaan! Hehän ovat tässä minun lähellä vain pienen hetken, sitten heidän on pärjättävä omillaan.
Tässä oikeastaa kaikki mitä äitiydestä ajattelen. Tästä niin monimutkaisesta ja elämää totaalisesti hallitsevasta tilasta! Ehkä minäkin olen ajatuksineni jokin ”ajatusmalli äiti”, mutta onneksi en kuitenkaan itse tiedosta sitä!
17 kommenttia:
Hei oikeesti!!! Ihana kirjoitus mä itken nyt täällä töissä. Todella osuva!! :) äitiys on jatkuva prosessi kasvua lasten mukana, ei kukaan ole valmis siinä vaiheessa kun saat sen pienen käärön syliin ensi kertaa. <3
Ei olla valmiita ei! :) Ei varmasti edes siinä vaiheessa kun pakataan heitä maailmalle...
Tuoreena äitinä oli kiva lukea ajatuksiasi, ja pisti todella miettimään omaakin suhtautumista tähän rooliin ja millä periaatteilla tässä mennään. Osuvia ajatuksia; toivon mukaan pystyisin itsekin kasvattamaan lapseni näitä noudattaen!
Niin ja tässä samalla kerron, että olen jo pitkään seuraillut blogiasi, mutta olen ollut liian laiska kommentoimaan. Mutta kuittaan nyt nämä "menetetyt" kerrat, ja kehun nyt blogiasi; persoonallinen, kivoja ideoita, hauska tapa kirjoittaa, mahtavia tuunaus- ja kierrätysvinkkejä ja... - jne; kehuttavaa riittäisi. Erittäin kivaa siis, että pidät tätä blogia!
Niin totta! Itse olen opetellut vähän kantapään kautta tuon, että luottaa eniten omaan vaistoonsa ja vähemmän kaikkiin ihanteisiin, oppaisiin ja malleihin.
Hyvä, mutta aina yhtä riskaabeli aihe! Minä en ole vielä uskaltautunut... :)
Totta! Äitiys otetaan niin henkilökohtaisesti. Me olemme kuin naaras eläimet, kun kyseessä on omia lapsiamme koskevat aiheet. Ehkäpä se juuri on tämän rotumme selviytymisen elinehto?! :)
Oheinen blogiteksti lienee tarkoitettu provokatiiviseksi.
Valtaosa nuorista valistuneista äideistä (ja vanhemmistakin) haluaa saada tietoa kasvatustieteen ja käyttäytymistieteiden uusista näkemyksistä ja tutkimustuloksista. Ja näiden tietojen pohjalta he luovat sen "oma kasvatusmallin", joka soveltuu omaan perheeseen ja sen arvomaailmaan. Kirjoittaja sen sijaan kiertää kaukaa ”kasvatusoppaat” ja heittää roskiin neuvolan ohjeet. Moni konflikti selviäisi varmemmin ja helpommin, jos (kirjoittaja) ymmärtäisi lapsen käyttäytymistä ongelmatilanteessa. Ja ymmärrykseen tarvitaan tietoa ja tietoa saa, kun hankkii sen jostakin.
Kirjoittaja ei halua vaatia lapsiltaan mitään, hän haluaa että lapset oppisivat mm. itse ajattelemaan. Kyllä sivistyneiden vanhempien kuuluu ohjata lapsiaan mm toista kunnioittavaan ajatusmaailmaan ja -malliin.
Onneksi nykymaailmassa valtaosa äideistä ihmettelee perheissä tapahtuvaa väkivaltaa. Näillä äideillä elämän perusarvot ovat kohdallaan.
Lauri, kasvatusalan ammattilainen
Kiitos kommentistasi kasvatusalan ammattilainen! Minä todellakin kirjoitan tässä vain omasta puolestani ja omista kokemuksistani ja mielipiteistäni! Kasvatusalan ammattilainen saattaa helpostikin pysyä "ruodussaan" 8h/ päivässä, mutta me ihan tavalliset kasvattajat joudumme tekemään usein kompromisseja! "Joudumme" joskus olemaan väsyneitä, surullisia, hermostuneita tai masentuneita. Osa kokee paineita siitä, että hermot menee (kuten minäkin sänkyyn kömpiessä), joku stressaa jos imetys ei onnistu ja joku haluaa antaa lapselle joka päivä kaikkia ruokaympyrän ravinteita... Nämä "hömpötykset" minä pyrin kiertämään kaukaa. Joku muu saattaa kokea juuri nämä asiat hyväksi vanhemmuudeksi!?
Se että en halua vaatia lapsiltani mittään, ei suinkaan tarkoita sitä että heidän ei tarvitsisi pestä hampaita, käydä koulussa tai käyttäytyä kohteliaasti! Tai jos toivon heistä tulevan itse ajattelevia, ei se tarkoita sitä että olisin sivistymätön!?! Onko sivistyneen ihmisen mittari se, kuinka paljon hän saa siirrettyä omia näkemyksiään toisille?
Perheväkivallan suurin ihmetyksenaihe lienee se, kuinka perheet ajautuvat sellaisiin tilanteisiin? Joku kokee että ulkopuolista apua on ollut liian vähän. Joku kokee että ulkopuolinen paine ja odotukset on ollut liian kovat? Minä koen, että minulle paras tapa välttyä omalla kohdallani tällaisilta tragedioilta on olla itselleni armelias! Olla kuuntelematta liikaa muiden ohjeita ja olla ottamatta äitiydestä liikaa paineita. Toivoisin että ihan kaikki äidit, myös "perusarvot kohdallaan, väkivaltaa ihmettelevät äidit" ymmärtäisivät sen, että perheväkivata tapahtuu tässä ihan meidän lähellämme, naapurissa?, kotona? Kuinka juuri minä vältyn sellaisilta tilanteilta, tai kuinka voin auttaa tilanteeseen joutuneita? Pelkkä ihmettely kun ei riitä... :)
Vaikea, tunteita herättävä, henkilökohtainen mutta silti yleinen ja koko yhteiskuntaa koskettava aihe. Ehkä siksi äitiydestä on niin vaikea puhua, kun henkilökohtaiset valinnat liian helposti mielletään poliittisiksi: kannanotoiksi siitä, miten muiden tulisi elää ja toimia.
Hyvää jatkoa sinulle äitiyden ja ihmisyyden monimutkaisella ja haastavalla tiellä!
Tunnistan täysin Sisustuskärpäsen ajatukset ja ajoittaisen väsymyksen vilkkaan perhe-elämän keskellä. Itse elän ydinperheonnelassa:)ironiaa) ja koen ajoittain kateuden pistoksia eronneita kohtaan, varsinkin, kun ovat jakaneet viikko/viikko -periodilla lasten hoivan ja hoidon eli se tarkoittaa, että joka toinen viikko on lapsivapaa eli ei jatkuvaa hoitoa, huolta, vahtimista,kaupassa hyppäämistä, harkkoihin viemistä, ruuan laittoa, siivoamista ja sitä hienon hienoa (arvo)kasvattamista...vaan omaa aikuisen aikaa (voisi lukea vaikka romaanin!). Aikuisen omaa aikaa ei ole minulla ollut kuuteentoista vuoteen, koska meillä ei ole sukulaisten tukiverkostoa, johon välillä lykätä muksut edes kerran elämässään yökylään.
Hiukan huono fiilis jäi tästä jutusta, ei enää tee mieli palata tänne :( harmi, koska sisustusjuttusi ovat olleet mukavia.
Järkyttävää, ei voi muuta sana. Nyt pitäisi kyllä äkkiä tehdä jonkinlaista reality checkiä. Täysin sama fiilis kuin kirjoittajalla nro.
Järkyttävää mikä?? :)
En ole äiti, mutta pystyn täysin ymmärtämään mietteesi. Peukut pystyyn rohkeudesta kirjoittaa tämä. Vaatii varmasti paljon. Ollaan armollisia itsellemme ja muistetaan olla armollisia myös toisille, ettei ainakaan omalta osaltamme luoda paineita muille.
Kiitos Sed! Ja kiitos myös kaikki muut kommentoijat! Oli ihan mukava huomata että aihe herätti paljon mietteitä! Erityinen kiitos vielä Tildalle, joka mielestäni kiteytti aiheen aika hyvin! :)
Kirjoitit oikeastaan juuri niitä ajatuksia, joita omassa päässä on pyörinyt äitiyden suhteen viime aikoina.
Tästä ei voi olla lomalla koskaan, välillä on vaan sellainen maailmanlopun väsymys päällä ja sitten siitäkin kantaa huonoa omaatuntoa, kun omat lapset ovat kuitenkin terveitä ja suht jees muutenkin (ettei tässä nyt olis mitään syytä väsyä ja valittaa...).
Ja kyllä, vaikka olen neuvolan kasvatusläpysköitä lukenut JA olen jopa kasvatusalan ammattilainen, niin siltikin konahtelen välillä omille kersoilleni...
Hyvää talvea ja kiitos tästä kivasta blogista!
Hieno kirjoitus! En ole äiti enkä tiedä haluanko edes lapsia, mutta pystyn silti samaistumaan mietteisiisi. Liian moni luo itselleen ihan liikaa paineita.
Olen saanut suhteellisen vapaan kasvatuksen, minua eikä sisaruksiani ole koskaan painostettu saamaan hyviä arvosanoja eikä varsinkaan kasvatettu minkäänlaisten oppaiden suosituksien mukaan. Silti meistä kaikista on tullut fiksuja, hyvin pärjääviä, nuoria aikuisia:)
Olen saanut itse tehdä omat virheeni ja olen siitä hyvin kiitollinen.
Lähetä kommentti