8.1.2014

Muutoksen alku!



Harmaan sään keskellä häärii iloinen joukko!
Tiimiakatemian tytöt pitävät Kioskilla poistomyyntiä vielä pari päivää. Aukioloajat näkyvät ylimmässä kuvassa. Tavaraa on vielä jäljellä, joten tänään kasattin myös "SAA OTTAA" -pino, josta siis saa ottaa! :) Osoitehan oli Yliopistonkatu 44, Jyväskylä.


Kioskilla alkaa hiljallen tapahtumaan muutos! Huomenna tulee jo uudet ikkunateipit ja sunnuntaina vien loput tavarat myyntiin kirpparille. Maanantaina alkaa remppa, NIIN jännää ja ihanaa!

Työkuvioiden takia aloitamme uudessa tilassa vasta helmikuun puolella, eli millään supervauhdilla ei nyt sutaista, vaan liu´utaan uuteen kuvioon hiljalleen. :)


Tuo punasaappainen "joulukuusen" kantaja on minun uusi yhteistyökumppani Annukka. Hänen kanssa jaamme tilan jatkossa.
Meidän ensimmäinen yhteinen projekti on liki kymmenen vuoden takaa, kun rakensimme Kodin Ykkösille Annukan kanssa yhdessä uutta shop in shop osastoa. Tänään raaputettiin yhdessä Sisustuskärpäsen teippejä pois näyteikkunasta kynnet mykkyrällä. Näiden hommien väliin mahtuu monta yhteistä työjuttua, ja jatkohan on vasta alkamassa! :)


Syvällisempi (ja edustavampi?) esittely tästä "salaperäisestä kuusen kantajasta" ;) tulee sitten kun nämä tammikuun tukan lätistävät räntäsateet loppuvat ja siivousvaatteet on vaihdettu edustusasuun! :) Innokkaimmat voivat kuitenkin jo käydä vaklimassa Annukan omaa yritystä TÄÄLTÄ.


12 kommenttia:

AnKa kirjoitti...

Harmi, kun en ole lähempänä. Jotain tuttua löytyy kuitenkin viimeisimmästä postauksestani. :)

Anonyymi kirjoitti...

Mähän en kestä ollenkaan jos toi ihana punoskori on "saa ottaa"-pinkassa! Mulle, tänne, heti.
HannaH

Anonyymi kirjoitti...

Minua kiinnostaa tietää, mitä materiaalia tuo suloisen värinen punoskori on? Onnea uusiin kujeisiin.

-Petra

Johanna kirjoitti...

Kivaa, uusi tuulia! Onnea!!

Johanna kirjoitti...

Kivaa, uusi tuulia! Onnea!!

Nonna kirjoitti...

Onnea uusiin tuuliin!

Hurmioitunut kirjoitti...

Kuulostaa hyvältä, inspiroivaa alkanutta vuotta uusien tuulien parissa! :)

satu - tarinoita satumaasta kirjoitti...

Mua niin harmittaa, kun pari kertaa ennen joulua yritin käydä kiskalla, muttei ovi ollut tuolloin auki.

Toivottavasti mitään haaveilemaani & ikkunasta kurkkimaani olisi vielä jäljellä, jos vain mitenkään paikan päälle tällä viikolla pääsisin. Turkoosinsininen pikkutuoli, kirjaintaulut (jos niitä enää oli) ja siniruudulliset pilvet (jos niitäkään enää oli) ja sen lisäksi kaikki muu, mikä olisi silmää miellyttänyt, olisi varmasti mielellään lähtenyt uuteen kotiimme.

Onnea uuteen & tulevaan ja mielenkiinnolla seurailen kaikkea jatkossakin. (ja varmaan tuohon Annukkaankin olen pian yhteydessä erään joululahjajutun merkeissä :))

Sisustuskärpänen kirjoitti...

Punoskori on "saa ottaa" nipussa, mutta se on vähän kakkoslaatuinen...! :) Punoskori on ajateltu vähän kuin leipäkoriksi ja se on valmistettu vöistä!

RouvaS: kuulinkin vähän huhua, että lahja on menossa sinulle! :) JEE! ja oikein jänskää että näin blogin kautta voi tutustua ihmisiin joita ei edes kadulla vastaan tullessa tunnista! ...mutta kyllä me vielä naamatustekin tavataan, niin sitten osataan paremmin moikkailla! :)

Ja Hietzu: Sinä se kyllä olet ihna lempilukijani! Niin tiukasti mukana pysynyt ja aina jaksat kommentoidakin! KIITOS! Ihan tekisi mieli palkita teitä kaikkein sitkeimpiä joskus jotenkin! ...hmm, pitääpä miettiä mitä keksisin? :)

Hannele Ruusukummusta kirjoitti...

Täältähän löytyi kiva blogi...jäin lukijaksesi..:)

Anonyymi kirjoitti...

Hei, jatkossa kun laitat teipinjäljet hautumaan Fairy Power Spray -suihkaukseen, niin säästyy kynnet …- Lea

Sisustuskärpänen kirjoitti...

Kiitos Lea! Ja tervetuloa Irmastiina!