28.12.2013

Vuoden ideat, onnistumiset, mokat ja pettymykset



Uudenvuoden lupaukset tulee aina rikottua, joten on paras luvata vain sellaista mikä on helppo toteuttaa! Minä lupaan ensi vuonna mokata ainakin kerran oikein kunnolla. Mokailu kasvattaa ja opettaa enemmän kuin mikään muu maailmassa, ja yleensä oikein kunnon emämokalle voi vielä jälkikäteen nauraakin, eli mokaaminen on hyvä missio tulevalle vuodelle!
Lupaan myös ainakin kerran olla ylpeä itsestäni ja lupaan kehua itseäni rohkeudesta ja sitkeydestä.
Luulenpa että myös tulevan vuonna petyn johonkin. Pettymykset opettavat arvostamaan onnistumisia ja pettymyksen tunne on näin myös avain onnen tunteelle!?

Blogin puolella lupaan tehdä ainakin yhden HYVÄN JUTUN, yhden HUONON JUTUN ja yhden SISUSTUSKUVA JUTUN. Lupaan myös esitellä jonkun hyvän LÖYDÖN, IDEAN ja MOKAN!


Tässä vielä linkit vuoden 2013 minulle itselleni mieleen painuneimpiin postauksiin Sisustuskärpäsen blogissa!

VUODEN PARAS POSTAUS oli mielestäni ”Peltikaapin uusi väri”.
Aika kiva fiilis jäi myös jutusta
”Pikaterassi ja moskiito” se oli rennolla ja aidolla tunteella tehty juttu! Myös ”Kesäkaulakoru” juttu oli mielestäni erittäin hieno ja vähän ihmettelin että miksi lukijat ei ihan siitä innostunut…? J


VUODEN HUONOIN POSTAUS oli "Vekotin". Vekotin oli huono ja turha ostos ja kuvat onnistui juttuun huonosti. Jos Pikaterassi ja moskiito onnistui rennosti ja hyvällä fiiliksellä, niin vekotin postaus oli kaikkea muuta… juuri sellaista mitä bloggaus EI pitäisi olla…


VUODEN PARAS SISUSTUSKUVA  oli eteisen tapetista, ja jutun pääsee lukemaan postauksesta ”Eteisen uusi sisustus”


VUODEN LÖYTÖ oli neljän euron kirjoituspöytä, jonka esittelin jutussa  ”Ainahan on maksettava...” Toinen vähintään yhtä hyvä löytö oli jakkarat jotka esittelin jutussa ”Ihmejuttu!”


VUODEN PETTYMYS oli yhteistyön loppuminen Divaanin kanssa ja ironista kai, ”Potkut tuli” oli myös Sisustuskärpäsen blogin vuoden luetuin postaus.


VUODEN PARAS IDEA tittelistä kilpaili kolme postausta; "Kattilat seinällä", ”Tupsut hapsut” ja "Säkkituoli raanusta". Vaikka kaikki ideat oli hyvin erilaisia, yhdisti niitä ilman euroja toteutettu, mieltä ilahduttava muutos. Silmät sokkona, sormella osoittamalla valitsen vuoden ideaksi postauksen ”Tupsut hapsut”!

Tämä kärpänen jatkaa kohti uutta vuotta rinta rottingilla ja avojaloin! Kiitän kaikkia siivellä pysyneitä ja toivotan kaikille oikein inspiroivaa vuotta 2014!

PS. Jos selaatte linkkien takana olevia vanhoja juttuja, niin valitettavasti en saanut siirrettyä kaikkia kommentteja, enkä Facebook-tykkäyksiä blogimuuton yhteydessä lokakuussa! Jos sattuu että ette esim. löydä omaa vanhaa kommenttianne, niin kyse on ollut ainoastaan teknisestä muuttoon liittyvästä ongelmasta!)

5 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Ihanaa ja idearikasta uutta vuotta sinullekin! Blogisi on yhtä hyvä oli se Divaanin alla tai ei. Divaania on kuitenkin kiittäminen siitä, että sitä kautta löysin blogisi :)

Unknown kirjoitti...

Hyviä lupauksia. Aina ei voi onnistua ja mokaaminenkin on inhimillistä. Kivoja postauksia olet poiminut tähän. Aika hyvin oon ollut mukana, kun kaikki olivat ennestään tuttuja :)

nortti kirjoitti...

Kertakaikkiaan mahtavia surinoita koko ensi vuodelle!
Mun mielestä mokaaminen on lähes onnistumista!!! Mistä muusta ihminen, kärpäsestä puhumattakaan, oppisi.
High flies!

Maiju kirjoitti...

Tuo raanu-juttu on kyllä MAINIO! Jostain syystä se on mennyt multa aikanaan kokonaan ohi. Kiitos että nyt palautit sen tietoisuuteeni.

Pari linkkiä ei toiminut, Vekotin ja Tupsut Hapsut johdattelivat väärille jäljille...

Sisustuskärpänen kirjoitti...

Kiitos taas ihanista kommenteista! :) Yritin korjata nuo linkit kuntoon, mutta viimeinen "tupsut hapsut" ei vaan jostain syystä onnistu (murrr... :/) mutta muut linkit toimii ainakin nyt toistaiseksi! :)

Ihanaa loppuvuotta myös teille! :)