13.1.2013

Ihme juttu!?









(Tämä ei ole sponsoroitu blogijuttu, vaan ihan oikea ihme!) Tänään sain liki kaksi tuntia omaa ihanaa laatuaikaa kirpparilla. Siellä sattui jotain ihmeellistä.

Talsin kierrostani rentoutuneen rauhallisena ja normaalin toiveikkaana, kuten kuka tahansa kirppuharrastaja. Äkkiä sydämeni kuitenkin jätti yhden lyönnin väliin, sillä varoittamatta eteeni sattui kahden vuoden takainen ihastukseni! Sydän pamppaillen, hitain askelin lähestyin ihastustani ja mietin kuinka olin voinut joskus jättää tuollaisen löydön poimimatta?! Siinä se nyt oli; kolmen jakkaran pino, aivan kuten kaksi vuotta sitten! Usein, voi kuinka usein olin miettinyt miten sopivat nuo kolme jakkaraa olisikaan ollut meidän kylppäriin!  Mikää, ei mikään muu vaihtoehto ole tuntunut sen jälkeen hyvältä, ja niinpä olen ollut ilman istuimia!

 

Tasan tarkasti muistin että jakkarat oli maksanut silloin viisitoista euroa kappale. Nyt venytin hetkeä ennen kuin käänsin jakkaran nähdäkseni hinnan. Kymmenen euroa! Ja kun varovasti raotin hintalappua, näin että tarran alla oli yhä vanha viidentoistaeuron hintalappu!? Nämä oli siis odottanut MINUA, jossain?

 

Jatkoin kirpparikierrosta autuas huumaantunut hymy naamallani ja törmäsin erääseen kirpparituttuun. Hänkin ihaili jakkaroita kärryssäni ja vinkkasi että Ihmesienellä noista tulee tosi siistit! En olisi missään muussa olotilassa uskonut moisen sienen tehoon (nimi kuulostaa ihan ostos TV- tuotteelta!?), mutta rakastuneena sitä tekee vaikka mitä hullutuksia ihastuksensa eteen! Niin sitten ostin Ihmesienen, ja en voi muuta kuin ihmetellä miten tehokas se oikeasti on! Jakkaroista tuli kuin uudet. Kaikki pinttynyt lika lähti Ihmesienellä!

 

Jakkaroiden pohjassa lukee: PAASO SF-07810 Järvikunnas. En tiedä yhtään mitä se tarkoittaa. Minulle se on merkki ainutkertaisesta dissainista! Piti kuvata tuo leima mutta jotenkin unohtui, kun vain pyörittelin jakkaroita pitkin kylppäriä ja testailin istumista suihkun alla, hampaita pestessä, takan edessä ja saunan  puolella. Aaah...ihanaa! ;) Ja mikä parasta, kun jakkaroille ei ole käyttöä, voin pinota ne takan viereen siististi pinoon.

 

Lopuksi vielä vinkki kaikille Jyväskylän seudun dyykkareille: Liikuntatieteellisen päärakennuksen edessä on sininen roskalava, jonka sisällä on vaaleanvihreä, neliosainen pelti pukukaappi!! Kävin katsomassa n. klo 15.30 ja näytti ihan hyvältä. En jaksanut käännellä sen enempää, mutta jos joku sellaista haluaa, niin kannattaa käydä katsomassa!

 

16 kommenttia:

H kirjoitti...

Voi. Minä olisin moisen tahtonut, mutta milläs täältä sinne lähdet..ja siinä missä ihmesieni kuluu niin ihmekivi on luontoystävällinen ja pitkäikäinen kumppani. Sitä saa vaikkapa puodilta ;)

hietzu kirjoitti...

Upean löydön olet tehnyt! :)
Minä olen todennut tuon hassunkuuloisen sienen ihmeellisyyden jo muutama vuosi sitten. Ihmeellistä mutta totta,se irrottaa likaa näppärästi monesta pinnasta :) Luottokaverini mm. keittiössä ja kylppärissä.

Pirita kirjoitti...

Ihanat löydöt! Ja ihmesieni on todellakin nimensä veroinen - sillä lähtee ihan mikä vaan, ihan mistä vaan. No ainakin melkein. Tennaritkin on kuin uudet, kun kumiosat saa keväällä vähän ihmesienestä. :)

Nino kirjoitti...

Uskomaton sattuma! Ostin perjantaina 2 kpl noista jakkaroista (nuo 3 jäivät vielä kirpaarille) ja nyt aloin etsiskellä valmistajasta tietoa niin törmäsin tähän sinun postaukseen :) Täytyykin kokeilla tuota ihmesientä, kun vanha kunnon Vim ei puhdistanut omiani kokonaan. Todella kivan näköinen kauppa, täytyy tulla jokin päivä poikkeamaan. Ps. eilen vielä ajattelin että pitäisikö hakea jakkaroita lisää, mutta nytpä ne ovatkin ehtineet jo löytää uuden kodin.

Pippa kirjoitti...

Valkoiset ihmesienet (ihan sama millä nimellä niitä markkinoidaan, itselleni tuo on jo yleisnimike) ovat kyllä yksi parhaimmista keksinnöistä ikinä! Niillä voi hinkuttaa niin kylppärin kaakeleita, cd-koteloista hintalappuja, wanhoja pinttyneitä kahvikuppeja...täydellisiä puunaajan parhaita ystäviä!

Maija kirjoitti...

Olipa kertakaikkisen ihana kirjoitus, rakastan tuollaisia täydellisiä löytöjä ja tarinoita niistä! Tämän voimalla jaksaa taas tarpoa kaikkien kalliiden-rumien-rikkinäisten-rihkamien keskellä kirppareilla kun muistaa että the löytöjä kyllä tulee myös eteen :)!

sisustuskärpänen kirjoitti...

Moi H! Ja sori kun en ole vastannut sähköpostiin! Otahan taas autonkuljettaja käyttöön ja karauta tänne!? Tulette katsomaan kioskin uusia hyllyjä (kiitos vielä niistä!) ja sitä roskalavaa! Minä keitän kahvit ja pullatkin ostan jos varoitat tulosta vähän etukäteen! ;)

sisustuskärpänen kirjoitti...

Uskomatonta, todella!! :) Että maailma tai Jyväskylä on pieni, mutta internetti se vasta pieni onkin!!? ;DD Tulehan toki käymään kaupalla joskus! Ja muuten, tuota Ihmesientä voi ostaa ainakin sieltä kirpparin talouskaupasta.

sanni kirjoitti...

Kappas, miten tutun näköisiä jakkaroita! Kolme ikivanhaa tuommoista odottelee uutta elämäänsä vanhempieni kellarissa. Muotokieli houkuttaa minuakin, mutta eipä niille toistaiseksi ole hyvää paikkaa ollut.

Mistä ihmeestä noita taikasieniä saa ostettua? Nimen olen kuullut, mutta missään en niihin oo törmännyt.

sisustuskärpänen kirjoitti...

Jos olet täältä päin, niin ainakin Seppälän kirpputorimarketin vieressä (sisällä!) olevasta Taloustorista (tarjoustori?) niitä saa! :)

Hanna kirjoitti...

Taikasieniä saa tavallisista marketeista (jokaisella valmistajalla on oma tuotenimensä, mutta löytyvät siivousosastolta) ja jopa rautakaupoista.

Piia kirjoitti...

Yksi jalka tuosta roskalavan pukukaapista näytti puuttuvan, tiedoksi siitä kiinnostuneille. Harmi, kun siellä ei ollut mitään muuta jänskää, saaliiksi jäi yksi lyijykynä:)

Anonymous kirjoitti...

:D Tyhjää parempi sekin!? Nyt vaan piirtämään uusia suunnitelmia! :)

H kirjoitti...

Eipä puotipuksu ehdi ainakaan niin, että olisit paikalla. Eilen ajelin ohi neljän jälkeen. Josko minä tarjoan pullat ja sinä otat hyllyistä kuvia ja tulet näyttämään?;)

marjo kirjoitti...

se ihmesieni on hankaavaa. kokeile sientä vaikka pakastepurkin kanteen, joka on läpinäkyvä, hirvittävät jäljet. varovaisuutta.

Mari kirjoitti...

Juu ihmesieneen kannattaa suhtautua pienellä varauksella, sen puhdistusteho nimittäin perustuu mikrohiontaan, joten pitkällisellä hinkkauksessa saa kaakelit ja lavuaarin pinnoitteen rikottua, jonka jälkeen pinnat imevät entistä enemmän likaa...