2.2.2011

Liiketila





Tässä se on! Toteutumaisillaan oleva unelma, joka on pitänyt minut nyt niin kiireisenä. Älkää kyllästykö lukemaan aina vain postauksia tästä aiheesta, mutta en nyt oikein muutakaan tällä hetkellä ehdi! Tiistaina pääsin ensimmäistä kertaa katsomaan liiketilaa ja kuten näette, paikka on aivan mahtava! Ulkokuvissa ikkunat on vielä kiinni, mutta sisäkuvissa tila jo kylpee valossa.
Talo on vanha armeijan varikkorakennus ja suojelukohde. Se sijaitsee vilkkaan Laukaantien varressa ja naapureina on Jyväskylän suurin Seppälän kirpputori, Hop Lop, Tokmanni, Erä-, metsästys- ja retkeilykauppa, lounasravintola ja armeijan poistomyymälä. Parkkipaikkoja on piha puolillaan ja jyhkeät männyt huojuu siellä täällä.
Katriinan kauppa tulee yläkertaan ja sinne rakennetaan talon ulkopuolella kulkevat portaat. Sisällä avautuu liki 400 m2 inspiroivaa elämystä! Paikalla on niin taidetta kuin ruumiinruokaa. Kaikki kierrätettyä tai ekologisesti tuotettua, houkuttelevaa ostettavaa tai katseltavaa. Rouhea militarismi ja raflaava romantiikka soljuvat täällä sulassa sovussa elämyksestä toiseen!
Viimeisessä sisäkuvassa näkyy Sisustuskärpäsen myyntipaikka, jonne alkaa muotoutumaan kierrätystavarasta rakennettu sisustuskauppa. Myynnissä on oman tuotemerkin tavarat (joita nyt aherran hiki hatussa...) sekä sisustussuunnittelupalvelu jossa kierrätysarvot on vahvasti huomioitu. Tila ei ole mikään pikku kioski, vaan lattiapinta-alaa on arviolta liki 30m2, eli esille mahtuu vaikka mitä huisia! Kaiken pitäisi olla valmiina maalikuun alussa ja kuten varmaan arvaattekin, päätän tämän kirjoituksen (kaiken hehkutuksen jälkeen) pieneen valitukseen, joka menee näin: "-Pitäisi tehdä vaikka mitä! Tässä tulee ihan mieletön kiire!"

21 kommenttia:

Susanna kirjoitti...

Voi miten huippua! Ihan holtittoman upea kiinteistö! Ei mikään ihme, ettet meinaa pysyä nahoissasi, minä olen ihan onnellinen puolestasi. Jaksua nyt, vaikka tekemistä onkin ihan kamalasti. Toivottavasti kerkiät välillä laittaa blogiin kuulumisia hommien edistymisestä! Jos joskus siellä päin liikutaan, niin takuulla pitää käydä livenäkin ihailemassa.

Peurankello kirjoitti...

Tulen ensimmäisten joukossa!!! Lähikulmilla asuva:)

Peurankello kirjoitti...

Niin ja toivon myytäväksi niitä pyöreitä mummotyynyjä esim. vaaleissa sävyissä. Ei kait toiveet tuo paineita;)

Kotilo kirjoitti...

Oioi! Tuollainen tila saa sisustusnörtin hieromaan käsiään :) Noin valoisasta, tilavasta ja valkoisesta tilasta saa vaikka kuinka upean! Tsemppiä!

Marielisa kirjoitti...

Vau, upeaa! Onnittelut jo nyt <3Etenkin tuon ensimmäisen kuvan valoisuus sykähdytti! :)Minäkin poikkean aivan varmasti, kunhan taas sille seudulle tullaan sukuloimaan.Tsemppiä puuhastelujesi keskelle!

milla kirjoitti...

Oi, mahtavaa! Varmasti tulen käymään :) Siirtyyköhän Katriinan kauppa keskustasta pois? Eli ei siis tule toista vaan vaihtaa paikkaa?

Johanna kirjoitti...

Aivan upeaa meille lähituntumassa asuville! Hienoa että kaupunkiin tulee jotain näin uutta ja ajan hengessä olevaa!

Sisustuskärpänen kirjoitti...

Mahtavaa kun tulette käymään! Ja jos olen itse paikalla, niin nykäiskää toki hihasta, sillä olisi tosi mukavaa nähdä teitä kaikkia ihan livenä! :)Milla: Katriinan kauppa jää myös Kauppakadulle, eli tämä on jo toinen myymälä :)Peurankello: toiveesi otetaan ilman muuta huomioon! Ja kaikkia muitakin toiveita ja vinkkejä otetaan oikein innolla vastaan! :)

Purnukka kirjoitti...

Wau :) Ja onnea matkaan :)

Parolan asema kirjoitti...

Onneksi olkoon! Todella hienoa, mahtaa aiheuttaa sellaisia innostuksen täysiä syviä sisäänhengityksiä jotka aiheuttavat melkein huippausta kun tunnetta ja iloa on sisällä niin paljon, eli jännää! :D mainiota mainiota, näytä ihmeessä pian kuvia miltä puotipaikkasi näyttääkään!

manteli kirjoitti...

Paljon Onnea uudelle yrittäjälle! Hauskaa, että olen vuosia, tuosta ohi ajaessani miettinyt, että tuo upea varikkorakennus täytyisi saada käyttöön (ja tietenkin samalla haaveillut, että itse pääsisin siitä osalliseksi ;)), Sinä siis olet nyt toteuttamassa tuota minun unelmaani, ihana vaihtoehto tämäkin. Ja hieno asia on sekin, että tämä rakennus on säilynyt ja säilyy, "meidän kulmilta" kun yleensä kaikki pikkaisenkin vanha pistetään matalaksi.Tulemme varmasti katsomaan heti, kun putiikki avataan, tsemppiä loppurutistukseen!

Leenu kirjoitti...

Ihanaa nähdä unelmien etenevän! Täytyy etsiä paikka, kun joskus sinne päin matkani suuntaan.

Leena 37 Tuntia Vuorokaudessa kirjoitti...

Minä ainakaan en kyllästy aiheeseen. On mielenkiintoista kuulla, miten yritys käynnistyy. Kuulisin mielelläni enemmänkin valmisteluista ja kaikesta!!Ihana rakennus! Ihanasti valoa! Mitä muuta siis tuossa samassa tilassa on?

Jenni kirjoitti...

Onnea ja tsemppiä!! Ehkä mekin selviämme tämän vuoden aikana viimeinkin jyväskylään ja ympäristöön, laitetaan isolla ylös tämä osoite! :D

Pilvitarha kirjoitti...

Hei, ihan mahtavaa! Tila näyttää tosiaan upealta ja suunnitelmat kuulostavat hyvältä, oikein paljon onnea matkaan :)

Kotivalo kirjoitti...

Onnea uudelle yrittäjälle!! Tuota innostusta se vaatiikin, ja kyllä sitä jaksaa lukea = ) Mahtava idea muuten!

Anonymous kirjoitti...

Kuulostaa kyllä aina vaan mahtavammalta. Pitää ehdottomasti kesän reissuilla poiketa siellä :)Paljon tsemppiä, jaksamista ja iloa hommaan! Kova työ palkitaan varmasti :)-Tarutin

Anonymous kirjoitti...

Mahtavaa Heidi! Onnea yritykselle ja varmasti tulen käymään. Tsemppiä!!!!! Annika

Ira kirjoitti...

Olen hyvin, hyvin iloinen, että Jyväskylän sisustusmeininki paranee. Jee! Kaikkea hyvää ja ennen kaikkea voimia.

Katalaiina kirjoitti...

Tila näyttää ihanalta!Onnea tulevaan!

Henrietta kirjoitti...

Tosi huippua ja uskon että tuosta tulee aivan mahtava. Olet varmasti onnesi kukkuloilla, voi kuinka ihanaa:)